Nyt jo toista päivää takaisin töissä, mutta tässä vielä katsaus joululoman tapahtumiin. Kuvia on tosi vähän, sillä olin lomalla myös kameran kantamisesta.
Päivät ennen joulua vietin kasvimaalla kitkemässä - tai pitäisi kai sanoa aamut, sillä puoleen päivään mennessä oli jo niin kuuma, että oli pakko siirtyä pois auringosta. Loma alkoi sateisissa merkeissä, ja kauan kaivattu sade sai kasvimaan villiintymään. Valitettavasti myös rikkaruohot kasvoivat silmissä. Yritin kiskoa rikkaruohot maasta juurineen, ja kolmen aamun ponnistelujen jälkeen sormieni lihakset olivat tosi kipeät. Mutta puutarha näytti hyvältä... ainakin hetken.
Jouluaaton olimme Nickin kanssa kaksin kotona. Tänä vuonna joulukoristeemme koostuvat joulupukista ja jouluenkelistä takan päällä ja kirjahyllyn päällä olevista joulukorteista. Jouluateriamme oli perinteiseen (toinen peräkkäinen vuosi) tapaan kanapaistia. Se oli tosi hyvää. Lahjoja emme vaihtaneet.
Jouluaamuna suuntasimme heti aamusta Nickin vanhempien luo. Lisalla (Nickin autistinen sisko) oli ollut tosi huono yö, eikä kukaan ollut nukkunut koko yönä. Eli kaaos oli tänä vuonna normaaliakin pahempi. Nickin isoisä ja setä Rip olivat jo paikalla, ja Tam & Brad toivat tytöt siksi aikaa kylään, että saimme aikaistua lahjat. Lisaa ei joulu tänä vuonna kiinnostanut, mutta tytöt olivat innoissaan lahjoista. Me annoimme lahjaksi lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Tam&Brad&lapset olivat tuskin ehtineet lähteä, kun Nickin täti Gail ja serkku Chris saapuivat lounaalle. Joululounaana oli kinkkua, lammasta ja kanaa keitettyjen perunoiden ja muiden lisukkeiden kera. Namm (paitsi ei lammas). Lounas venyi pitkäksi, ja pian sen jälkeen Rip&isoisä ja Gail&Chris suuntasivat kohti kotia. Nickin hyvä ystävä Roz oli TKissä äitinsä luona joulua viettämässä, ja tuli vielä illalla kylään.
Kun Bruce oli kylvettämässä Lisaa ennen nukkumaan menoa, hän huomasi että Lisan olkapää oli pahasti mustelmilla. Lisa oli pudonnut/hypännyt traktorin päältä aikaisin aamulla, ja ilmeisesti satuttanut kätensä. Pelkäsimme että Lisan solisluu oli murtunut tai poikki. Normaalisti tämä ei olisi niin kovin suuri ongelma, mutta Lisa inhoaa lääkäreitä, sairaaloita ja ambulansseja. Matkaa lähimpään ensiapuun on 45min, joten ilman sitomista tai rauhoittavia ei Lisaa sairaalaan saisi. Lisan perheenjäsenet olivat kauhuissaan. Kun ambulassi tuli paikalle, niin sitä ajoi kaksi vanhahkoa naista, jotka olivat kuljettaneet Brucea sairaalaan monet kerrat. He osasivat käsitellä Lisaa hyvin, ja loppujen lopuksi tulivat siihen tulokseen, ettei sairaalaan tarvitsisi lähteä. Huojennus oli melkoinen! Ja parasta oli, että nyt kaikki tietävät, että tarvittaessa Hamiltonista voidaan lähettää lääkäri paikalle, joka voi antaa Lisalle rauhoittavia jo ennen ambulanssiin nousemista. Loppu hyvin, kaikki hyvin (seuraavalla viikolla selvisi että solisluu oli todellakin murtunut, mutta jo siinä vaiheesssa hyvin parantumassa.)
Tapaninpäivä meni mukavasti rentoutuessa.
Olin töissä farmilla kolme päivää joulun jälkeen. Yllätyksekseni aikaiset aamuherätykset eivät olleet ollenkaan vaikeita. Auringonnousut olivat toinen toistaan upeampia - harmi että kamera jäi aina kotiin... Huomasin myös, että miun on helpompi jutella lehmille suomeks kuin englanniks. Ja jostain syystä lehmät tuntuivat liikkuvan liukkaammin kun huusin niille suomeks. Mutta kyllä ne osaa olla hitaitakin, varsinkin iltapäivän helteessä. Opin kolmen päivän aikana, että lypsyllä oli on aika tylsää ja yksitoikkoista. Miun tehtävänä oli ensin tuoda lehnmät laitumilta navetalle ja sitten siirtyä sprayaamaan utareet antiseptisella nesteellä lypsyn lopuksi. Tämä on muuten myös vaihe, jolloin lehmät tuntuvat paskovan eniten, joten sain olla koko ajan varuillani etten saanut suihkua niskaan. Kävi myös ilmi, että olen allerginen sille antiseptiselle nesteelle. Tuuli pöllytti sitä naamalleni, joka kukki kauniisti seuraavan viikon. Olin melko karmea näky! Ensi kerralla pitää laittaa jotain suojavoidetta naamalle, ettei tämä toistu. Mutta muuten odottelen jo innolla seuraavan kertaa!
Seuraavat pari päivää siivosin taloa ja puutarhaa, sillä Nickin perhe oli tulossa meille uudeksi vuodeksi. Loma ei tuntunut yhtään lomalta kun koko ajan oli takaraivossa ajatus, että vielä on paljon siivottavaa jäljellä. Kun perhe (äiti, isä, sisko ja setä) vihdoinkin saapuivat, vaihdoin vapaalle ja avasin illan ensimmäisen kuohuviinipullon. Kokkasimme possua ja naudanpaistia takapihalla avotulella. Ja joimme salmiakkikossua. Illan hämärtyessä istuimme nuotion ympärillä, kunnes sade ajoi meidät sisälle. Onneksi sadekuuro oli lyhyt, jotta pystyimme ampumaan raketteja puolilta äin. Oli muuten yhtä tuskaa yrittää pysyä hereillä puoleen yöhön, kun on tottunut menemään nukkumaan ennen kymmentä.
Kaiken mahdollisen alkoholin sekoittaminen keskenään takasi, että olo aamulla ei ollut kovin hyvä. Tilannetta pahensi että helle jatkui painostavana. Kun Nickin serkku Chris toi uuden tyttöystävänsä näytille iltapäivällä, oli meistä useimmilla vaikeuksia pysyä hereillä. Onneksi Sanay on lentoemäntä, ja kärsi aikaerosta palattuaan juuri Losista. Vierailu oli kuitenkin varsinkin miellyttävä. Pitkän ja kuuman päivän päätteeksi olimme Nickin kanssa sängyssä jo kahdeksalta.
2.1. joka on täällä kansallinen vapaapäivä valkeni sateisena ja harmaana. Mutta kalastushullu Andersonin perhe halusi silti kalastamaan, joten suuntasimme veneen kanssa Aucklantiin, jonka edustalle oli tarkoitus mennä kalaan. Kaikki sujui hyvin siihen asti, että pääsimme halutuille kalastusvesille ja Bruce sammutti moottorin. Sepä ei suostunutkaan enää käynnistymään. Kuten olen kai muutamaan kertaan aiemmin maininnut, Nickin äiti Linda ei todellakaan ole kaikkein rautahermoisin tyyppi. Kun moottori ei käynnistynyt, hän oli melkein paniikissa. Nick työnsi äidilleen ongen käteen ja käski Lindan hankkia iltaruokaa. Syönti olikin kova ja sai Lindan ajatukset pois moottorista. Tosin aina viiden minsan välein hän kysyi mikä moottorissa oli vikana. Pojilta meinasi mennä hermot, sillä kellään ei ollut aavistustakaan miksi moottori temppuili. Hermoilun lomassa Linda sai 2 snapperia ja Bruce yhden. Eli tarpeeksi meidän kaikkien iltapalaksi. Moottorin rikkoutuminenhan on miulle ja Nickille tuttu juttu, joten odottelimme rauhassa, että vene meni ohi tarpeeksi läheltä, ja pyysimme hinausapua takaisin satamaan. Huvittavinta on että nyt - samoin kuin viimeksi - meidät hinasi rantaan itseämme puolta pienempi vene. Rantaan päästyämme ongelmat jatkuivat. Veneen moottori ei suostunut nousemaan, vinssi oli jotenkin jumissa. Venettä ei voi vetää peräkäryllä ellei perämoottori oli ylhäällä. Satama on vilkas, ja meille riitti monenlaista apua. Valittettavasti kellään ei ollut oikeanlaisia työkaluja. Lopulta Nickin sisko Jo kävi lainaamassa kaveriltaan työkalun, jolla homma saatiin hoidettua. Kaiken kaikkiaan tähän meni aikaa noin kaksi tuntia. Menee hetki ennen kuin lähden taas kalaan....
Olin toivonut ja kuvitellut, että voisin lopettaa lomani lukien ja rentoutuen. Tämä suunnitelma tuhoutui kun Tam soitti ja ilmoitti tulevansa Bradin ja lasten kanssa yökylään lauantaiksi. Jippii! No, ei vaiskaan. Tytöt on kyllä aika mukavia. Ja koska he tulivat vasta iltapäivällä lauantaina ehdin viettää rentouttavan aamun sängyssä. Maddison on neljä, ja aivan innoissaan lehmistä ja kanoista. Layla on kaksi ja tykkää kitkeä kasvimaata (muutama purjokin katosi siinä samalla).
Sunnuntaina oli mukavan hiljaista kun saimme vihdoinkin olla ihan kaksin kotona.
Seuraavalla lomalla lähden kyllä pois kotoa....
Päivät ennen joulua vietin kasvimaalla kitkemässä - tai pitäisi kai sanoa aamut, sillä puoleen päivään mennessä oli jo niin kuuma, että oli pakko siirtyä pois auringosta. Loma alkoi sateisissa merkeissä, ja kauan kaivattu sade sai kasvimaan villiintymään. Valitettavasti myös rikkaruohot kasvoivat silmissä. Yritin kiskoa rikkaruohot maasta juurineen, ja kolmen aamun ponnistelujen jälkeen sormieni lihakset olivat tosi kipeät. Mutta puutarha näytti hyvältä... ainakin hetken.
Jouluaaton olimme Nickin kanssa kaksin kotona. Tänä vuonna joulukoristeemme koostuvat joulupukista ja jouluenkelistä takan päällä ja kirjahyllyn päällä olevista joulukorteista. Jouluateriamme oli perinteiseen (toinen peräkkäinen vuosi) tapaan kanapaistia. Se oli tosi hyvää. Lahjoja emme vaihtaneet.
Jouluaamuna suuntasimme heti aamusta Nickin vanhempien luo. Lisalla (Nickin autistinen sisko) oli ollut tosi huono yö, eikä kukaan ollut nukkunut koko yönä. Eli kaaos oli tänä vuonna normaaliakin pahempi. Nickin isoisä ja setä Rip olivat jo paikalla, ja Tam & Brad toivat tytöt siksi aikaa kylään, että saimme aikaistua lahjat. Lisaa ei joulu tänä vuonna kiinnostanut, mutta tytöt olivat innoissaan lahjoista. Me annoimme lahjaksi lahjoituksia hyväntekeväisyyteen. Tam&Brad&lapset olivat tuskin ehtineet lähteä, kun Nickin täti Gail ja serkku Chris saapuivat lounaalle. Joululounaana oli kinkkua, lammasta ja kanaa keitettyjen perunoiden ja muiden lisukkeiden kera. Namm (paitsi ei lammas). Lounas venyi pitkäksi, ja pian sen jälkeen Rip&isoisä ja Gail&Chris suuntasivat kohti kotia. Nickin hyvä ystävä Roz oli TKissä äitinsä luona joulua viettämässä, ja tuli vielä illalla kylään.
Kun Bruce oli kylvettämässä Lisaa ennen nukkumaan menoa, hän huomasi että Lisan olkapää oli pahasti mustelmilla. Lisa oli pudonnut/hypännyt traktorin päältä aikaisin aamulla, ja ilmeisesti satuttanut kätensä. Pelkäsimme että Lisan solisluu oli murtunut tai poikki. Normaalisti tämä ei olisi niin kovin suuri ongelma, mutta Lisa inhoaa lääkäreitä, sairaaloita ja ambulansseja. Matkaa lähimpään ensiapuun on 45min, joten ilman sitomista tai rauhoittavia ei Lisaa sairaalaan saisi. Lisan perheenjäsenet olivat kauhuissaan. Kun ambulassi tuli paikalle, niin sitä ajoi kaksi vanhahkoa naista, jotka olivat kuljettaneet Brucea sairaalaan monet kerrat. He osasivat käsitellä Lisaa hyvin, ja loppujen lopuksi tulivat siihen tulokseen, ettei sairaalaan tarvitsisi lähteä. Huojennus oli melkoinen! Ja parasta oli, että nyt kaikki tietävät, että tarvittaessa Hamiltonista voidaan lähettää lääkäri paikalle, joka voi antaa Lisalle rauhoittavia jo ennen ambulanssiin nousemista. Loppu hyvin, kaikki hyvin (seuraavalla viikolla selvisi että solisluu oli todellakin murtunut, mutta jo siinä vaiheesssa hyvin parantumassa.)
Tapaninpäivä meni mukavasti rentoutuessa.
Olin töissä farmilla kolme päivää joulun jälkeen. Yllätyksekseni aikaiset aamuherätykset eivät olleet ollenkaan vaikeita. Auringonnousut olivat toinen toistaan upeampia - harmi että kamera jäi aina kotiin... Huomasin myös, että miun on helpompi jutella lehmille suomeks kuin englanniks. Ja jostain syystä lehmät tuntuivat liikkuvan liukkaammin kun huusin niille suomeks. Mutta kyllä ne osaa olla hitaitakin, varsinkin iltapäivän helteessä. Opin kolmen päivän aikana, että lypsyllä oli on aika tylsää ja yksitoikkoista. Miun tehtävänä oli ensin tuoda lehnmät laitumilta navetalle ja sitten siirtyä sprayaamaan utareet antiseptisella nesteellä lypsyn lopuksi. Tämä on muuten myös vaihe, jolloin lehmät tuntuvat paskovan eniten, joten sain olla koko ajan varuillani etten saanut suihkua niskaan. Kävi myös ilmi, että olen allerginen sille antiseptiselle nesteelle. Tuuli pöllytti sitä naamalleni, joka kukki kauniisti seuraavan viikon. Olin melko karmea näky! Ensi kerralla pitää laittaa jotain suojavoidetta naamalle, ettei tämä toistu. Mutta muuten odottelen jo innolla seuraavan kertaa!
Seuraavat pari päivää siivosin taloa ja puutarhaa, sillä Nickin perhe oli tulossa meille uudeksi vuodeksi. Loma ei tuntunut yhtään lomalta kun koko ajan oli takaraivossa ajatus, että vielä on paljon siivottavaa jäljellä. Kun perhe (äiti, isä, sisko ja setä) vihdoinkin saapuivat, vaihdoin vapaalle ja avasin illan ensimmäisen kuohuviinipullon. Kokkasimme possua ja naudanpaistia takapihalla avotulella. Ja joimme salmiakkikossua. Illan hämärtyessä istuimme nuotion ympärillä, kunnes sade ajoi meidät sisälle. Onneksi sadekuuro oli lyhyt, jotta pystyimme ampumaan raketteja puolilta äin. Oli muuten yhtä tuskaa yrittää pysyä hereillä puoleen yöhön, kun on tottunut menemään nukkumaan ennen kymmentä.
Kaiken mahdollisen alkoholin sekoittaminen keskenään takasi, että olo aamulla ei ollut kovin hyvä. Tilannetta pahensi että helle jatkui painostavana. Kun Nickin serkku Chris toi uuden tyttöystävänsä näytille iltapäivällä, oli meistä useimmilla vaikeuksia pysyä hereillä. Onneksi Sanay on lentoemäntä, ja kärsi aikaerosta palattuaan juuri Losista. Vierailu oli kuitenkin varsinkin miellyttävä. Pitkän ja kuuman päivän päätteeksi olimme Nickin kanssa sängyssä jo kahdeksalta.
2.1. joka on täällä kansallinen vapaapäivä valkeni sateisena ja harmaana. Mutta kalastushullu Andersonin perhe halusi silti kalastamaan, joten suuntasimme veneen kanssa Aucklantiin, jonka edustalle oli tarkoitus mennä kalaan. Kaikki sujui hyvin siihen asti, että pääsimme halutuille kalastusvesille ja Bruce sammutti moottorin. Sepä ei suostunutkaan enää käynnistymään. Kuten olen kai muutamaan kertaan aiemmin maininnut, Nickin äiti Linda ei todellakaan ole kaikkein rautahermoisin tyyppi. Kun moottori ei käynnistynyt, hän oli melkein paniikissa. Nick työnsi äidilleen ongen käteen ja käski Lindan hankkia iltaruokaa. Syönti olikin kova ja sai Lindan ajatukset pois moottorista. Tosin aina viiden minsan välein hän kysyi mikä moottorissa oli vikana. Pojilta meinasi mennä hermot, sillä kellään ei ollut aavistustakaan miksi moottori temppuili. Hermoilun lomassa Linda sai 2 snapperia ja Bruce yhden. Eli tarpeeksi meidän kaikkien iltapalaksi. Moottorin rikkoutuminenhan on miulle ja Nickille tuttu juttu, joten odottelimme rauhassa, että vene meni ohi tarpeeksi läheltä, ja pyysimme hinausapua takaisin satamaan. Huvittavinta on että nyt - samoin kuin viimeksi - meidät hinasi rantaan itseämme puolta pienempi vene. Rantaan päästyämme ongelmat jatkuivat. Veneen moottori ei suostunut nousemaan, vinssi oli jotenkin jumissa. Venettä ei voi vetää peräkäryllä ellei perämoottori oli ylhäällä. Satama on vilkas, ja meille riitti monenlaista apua. Valittettavasti kellään ei ollut oikeanlaisia työkaluja. Lopulta Nickin sisko Jo kävi lainaamassa kaveriltaan työkalun, jolla homma saatiin hoidettua. Kaiken kaikkiaan tähän meni aikaa noin kaksi tuntia. Menee hetki ennen kuin lähden taas kalaan....
Olin toivonut ja kuvitellut, että voisin lopettaa lomani lukien ja rentoutuen. Tämä suunnitelma tuhoutui kun Tam soitti ja ilmoitti tulevansa Bradin ja lasten kanssa yökylään lauantaiksi. Jippii! No, ei vaiskaan. Tytöt on kyllä aika mukavia. Ja koska he tulivat vasta iltapäivällä lauantaina ehdin viettää rentouttavan aamun sängyssä. Maddison on neljä, ja aivan innoissaan lehmistä ja kanoista. Layla on kaksi ja tykkää kitkeä kasvimaata (muutama purjokin katosi siinä samalla).
Sunnuntaina oli mukavan hiljaista kun saimme vihdoinkin olla ihan kaksin kotona.
Seuraavalla lomalla lähden kyllä pois kotoa....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti