perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulu 2011 kuvina


































Hyvää uutta vuotta 2012 kaikille!















perjantai 9. joulukuuta 2011

Biitsillä

Kesä on saapunut!

Tosin se ei juuri tuntunut siltä sunnuntaina, kun suuntasimme auton nokan kohti biitsiä: satoi kaatamalla. Myrsky kesti koko yön, mutta se ei meitä haitannut: olimme ekaa kertaa poissa kotoa yön yli ylipuoleen vuoteen. Anita selvisi hienosti ekasta yövierailustaan ja Sofia käyttäytyi hienosti. Saimme lainaksi Nickin työnantajan mökin läheisellä biitsillä. Ajomatkaa oli alle tunti. Hyvin kätevää.

Maanantaina paistoi aurinko ja nautimme biitsistä. Sofia piti lokeista ja varsinkin aalloista. Nick sai paljon levää ongella. Anita nukkui koko ajan. Ei ollenkaan huonompi päivä!



































torstai 1. joulukuuta 2011

Hannelen vierailu

Ei ole mitään mukavampaa kuin saada vieraita Suomesta! Hannele oli täällä työmatkalla ja vieraili luonamme useamman päivän ajan. Kyllä oli kivaa!

Nanny ja Granddad katsoivat Sofian perään perjantaina, ja me tytöt kävimme Wai-O-Tapun kuumialähteitä ihastelemassa ja tutustumassa Rotoruan katukuvaan. Anita on nyt virallisesti nuorin meidän perheen jäsenistä, joka on käynyt Wai-O-Tapussa, mutta äiti johtaa vierailujen lukumäärää neljällä kerralla. Ilma on mukavan keväinen ja kerrankin aurinko paistoi, kun yleensä olen siellä aina sateessa.









Nick ja Sofia veivät Hannelen tutustumaan tilan eläimiin. Kuvat vielä puuttuvat, mutta meillä on nyt myös kanoja. Kohta ei ole munista puutetta! Kanoilla on varsinainen lukaali, josta pitää ottaa myös kuvia. Possut on erotettu emakosta, japarin kuukauden päästä saadaan taas pekonia.



Sofiasta on kiva käydä Daddyn kanssa ruokkimassa vasikoita. Mönkijällä on kiva ajella.


Lampaat kerittiin viime viikolla, ja varsinkin karitsat näyttävät siltä, että niillä on tosi kylmä.



Tässä vielä viimeisimpiä kuvia tytöistä. Anita on nyt jo 7 viikkoa vanha ja elämä on asettunut uomiinsa. Kiirettä pitää ja siksi nämä jutut ovat vähän harvassa. Yritän parantaa tapani ja saada juttuja ja kuvia aikaiseksi vähän tiheämpään tahtiin.