Lisää kalajuttuja!

Aika rientää: Nick ja minä juhlimme jo toista hääpäiväämme tällä viikolla! Kuten viimekin vuonna, juhlistimme hääpäiväämme telttailemalla. Tällä kertaa suunnistimme pohjoiseen ja otimme mukaan Nickin vanhempien veneen.


Perjantaina töiden jälkeen ajoimme ensin TK:hin noutamaan venettä. Joanna tuli Aucklandista, sillä hänellä on lainassa vanhempiensa vanha RVR ja se on koko perheen ainoa auto, jossa on vetokoukku. Auto on tosi vanha, joten pelkäsimme koko matkan, että se hajoaa lopullisesti. Mutta hyvin se kesti! Ajoimme perjantaina vielä kaikki kolme Aucklandiin, sillä vietimme yön Jon luona.


Nukuimme aamulla pitkään (eli kahdeksaan, harvinaista herkkua meidän perheessä). Aamupalan jälkeen otimme suunnan kohti Martins Bayta. Ajomatkaa ei onneksi ollut kuin tunti. Teltan pystyttäminen käy jo rutiinilla, joten vene oli vesillä jo pian yhden jälkeen. Harmiksemme kuitenkin totesimme että veneen akku oli tyhjä, joten emme saaneet moottoria käyntiin. Uusi GPS oli kai syönyt akun tyhjäksi. Onneksi Nick muisti, että veneen mukana tuki naru, jolla moottorin (siis tavallinen 85heppanen perämoottori) voi käynnistää manuaalisesti. Pienen odottelun jälkeen olimmekin jo hyvässä vauhdissa.

GPSn ja kalastusoppaan avulla suuntasimme paikoille jotka tiedetään hyviksi kalavesiksi. Ensimmäisellä paikalla ei GPSn fishfinder (kaikuluotain?) löytänyt kalan kalaa, joten jatkoimme eteenpäin. Vieläkään ei luotain löytänyt kaloja, mutta koska ympärillä oli muitakin kalastajia, päätimme mekin kokeilla onneamme. Tai siis Nick kalasti ja minä luin. Ei mennyt kuin hetki kun Nick sai ensimmäisen kalan. Ja minkälaisen kalan! Elämänsä ensimmäisen kingfisherin. Kala pisti kunnolla vastaan, mutta oli valitettavasti liian pieni pidettäväksi. Lain mukaan kaikki alle 75senttiset kingfisherit pitää heittää takaisin, ja meidän oli vain 52cm. Nick oli kuitenkin valtavan innostunut saalistaan. Seuraavaksi koukkuun tarttui pieni (mutta laillinen) snapper, jonka päätimme olevan osa illallistamme. Valitettavasti kalaonni loppui sen jälkeen, joten yksinäisestä kalasta tuli illallisen sijasta maistiainen.

Päivä oli aivan upea. Aurinko paistoi, meri oli melken tyyni ja maisemat aivan mahtavat. Ei edes haitannut, ettei akku ollut lataantunut, vaan jouduimme aina paikkaa vaihtaessamme käynnistämään sen uudestaan narulla. Opimme, ettei minun kannata juoda kaljaa veneessä jossa ei ole vessaa. Eikä myöskään opetella peruuttamaan pitkää peräkärryä ennen kuin olen käynyt vessassa. Pinna meinasi palaa. Nyt kyllä harmittaa, etten opetellut peruuttamista pitempään, sillä autio hiekkaranta olisi ollut siihen ihanteellinen paikka.

Palattuamme takaisin teltalle nautimme vaan olemisesta. Leirintäalueen keittiö oli heti teltan takana, mutta Nick halusi välttämättä paistaa kalan ja makkarat omalla keittimellä (onneksi sain sentään keittää perunat oikealle liedellä). Tuore kala maistuu tosi hyvälle itsepaistettuna. Illan pimeässä nautimme vielä hyvästä viinistä. Täällä tulee pimeää jo yhdeksältä, mutta pitkän päivän päätteeksi olimmekin jo siinä vaiheessa hyvin valmiita petiin. Melkein viimeiseksi sanoin, että eipä olla vielä telttaa sateella jouduttu testaamaan. Ei mennyt kauaakaan kun taivaat aukenivat. Mutta teltta kesti hyvin ja me pysyimme kuivana. Teltassa on sitä paitsi mukava kuunnella sadetta.

Kohtalaisesti nukutun yön jälkeen aamu valkeni harmaana ja pilvisenä. Pohjoistuuli oli navakka, ja toi mukanaan kuumaa kosteutta päiväntasaajalta. Avomerellä aallot olivat liian isoja, joten päätimme suunnistaa niemekärjen toiselle puolelle, sillä toivoimme lahdella olevan tyynempää. Akun kanssa oli taas ongelmia, ja tällä kertaa emme saaneet moottoria käyntiin edes narulla. Nick keksi käynnistää moottorin käyttämällä auton akkua hyväksi (se oli aika hauska näky!). Joten pääsimme kuin pääsimmekin taas vesille. GPS ei tosin enää sen jälkeen toiminut. Lahden suulla merenkäynti oli liian kovaa, joten jäimme lähelle satamaa kalastamaan. Olimme kai suoraan pienen snapper parven päällä, sillä syönti oli kovaa. Tosin kalat olivat liian pieniä, ja vain muutama jäi koukkuun. Mutta tarpeeksi kuitenkin kokonaiseen ateriaan.

Ongelmat alkoivat, kun olimme lähdössä takaisin satamaan. Moottori ei suostunut ollenkaan käynnistymään. Onneksi Nickin vanhemmat olivat ostaneet myös veneeseen myös radion, jolla otimme yhteyttä merivartiostoon. Juuri kun kuulimme, että pelastus tulisi meille hyvin kalliiksi, ohiajavan veneen kippari tarjoutui hinaamaan meidän rantaan. Seuraava ongelma oli, että lahdella vuoksi on voimakas ja oli laskuveden aika. Emme päässeet lähellekään rantaa ennen kuin veneen pohja otti kiinni. Jätimme veneen ankkuriin ja kävelimme rantaan (vettä oli pohkeisiin) odottelemaan vuoksen kääntymistä. Onni onnettomuudessa oli, ettemme joutuneet odottamaan kovin kauaa: parissa tunnissa olimme jo tien päällä. Mutta voin kertoa, että veneen työntäminen pitkin hiekkapohjaa on kovaa työtä! Ja sitten edessä oli vielä reilun kolmen tunnin ajomatka kotiin!

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääsimme onnellisesti kotiin. Ja kaikesta huolimatta olemme erittäin tyytyväisiä hääpäivälomaamme. Ja aiomme myös palata takaisin Martins Bayhin myöhemmin kesällä. Tosin tällä kertaa varmistamme, että akku toimii, jo ennen lähtöä....

JK Maanantain illallinen oli suurimmalta osalta oman kasvimaan tuotoksia ja itse saalistettua kalaa. Nam Nam.

JK2 Täällä marraskuu on prostaattisyövän muistokuukausi. Miehet kasvattaa partaa sen kunniaksi. Nickin päätti ottaa osaa. Onneksi marraskuu on ohi!

Lämmintä riittää!

Helle jatkuu. Kuivuus uhkaa. Mutta toistaiseksi vielä puutarha kukoistaa....

Lyhyet tarinat tällä viikolla. Nauttikaa kuvista!

Kesä, NNKY ja idiootit liikenteessä

Kesä on vihdoinkin saapunut! Viikonloppuna oli molempina päivinä 28 astetta varjossa! Onneksi iltaisin viilenee, joten öisin on vielä hyvä nukkua. Mutta kyllä on mukavaa kun on lämmin!


Yleisön pyynnöstä (terkkuja Tampereelle) kerron tällä viikolla vähän enemmän siitä, miten arkipäiväni kuluvat. Olen töissä Nuorten Naisten Kristillisellä Liitolla (Young Women Christian Association YWCA). Tehtävänäni on pyörittää 70 huoneen hostellilla. Suurin osa huoneista on yhden hengen, mutta mukaan mahtuu myös kymmenisen kahden hengen huonetta. Huoneisssa ei ole vessaa, suihkua tai keittiötä, vaan ne on kaikki jaetussa käytössä. Suurin osa asukkaista on pitkäaikaisia, mutta olemme myös uusimmassa Lonely Planet matkaoppaassa, joten reppumatkailijoitakin on melkein joka yö. Nyt kun koulut aloittavat kesälomansa ja opiskelijat ovat jättäneet hostellin, niin toiveena on että reppumatkailijoiden määrä kasvaa.



Minun tehtäviini kuuluu pitää hostelli täynnä, mutta samalla varmistaa että asukkaat eivät aiheuta ongelmia. Olemme kaupungin halvin asumismuoto, joten joudun jatkuvasti käännyttämään halukkaita pois, koska he eivät syystä tai toisesta ole meille mieleen. Otan uusia asukkaita vastaan, ja tarkistan huoneita kun asukkaat muuttavat pois. Pidän huolen, että vuokrat on maksettu ajallaan. Kirjoitan erilaisia raportteja. Markkinoin hostellia netissä ja eri puolilla Hamiltonia. Käyn erilaisissa tilaisuuksissa edustamassa NNKY:tä. Tekemistä riittää, mutta ei niin että olisi kiire.



Minulla on alaisina kolme assistenttia, jotka ovat töissä kun minä olen vapaalla (minun työaikani on arkisin 8-17) Assistentit asuvat kaikki hostellissa, ja kantavat mukanaan puhelinta, joka soi kun joku soittaa toimiston ovikelloa. Heidän lisäkseen hostellissa on töissä taloudenhoitaja ja viikonloppusiivooja sekä apumies, joka vastaa kaikista pikkukorjauksista ja puutarhanhoidosta. Meidän lisäksi NNKY:llä on töissä Anne (johtaja), Noeline (talous), Kathy (Meals on Wheels, valmistaa ja jakaa lounaita kaupungin vanhuksille) ja Jen (vetää ohjelmaa yläasteen tytöille).



Tällä viikolla meillä on töissä kiirettä. Eilen yhden hostellihuoneen remontti valmistui, kun saatiin kokolattiamatot asennetuksi. Illalla meillä oli iso tapahtuma AIDS-päivän kunniaksi. Tänään menen töiden jälkeen turistitoimiston (i-Site) info-tilaisuuteen. Huomenna minulla on 6-kuukauden (aika rientää) palautekeskutelu Anne kanssa. Toivon saavani palkankorotuksen! Torstai-iltana menen kaksiin pikkujouluihin ja perjantaina on Jenin vetämän ohjelman pikkujoulut täällä meillä.

Onneksi joululoma alkaa reilun parin viikon päästä! Olen jouluna kaksi viikkoa lomalla. Se on muuten ensimmäinen loma jonka vietän ihan kotosalla tosi pitkään aikaan. Tosin joulu ja uusi vuosi sotkee vähän kuvioita. Ja kolme päivää olen töissä navetassa (aikaisia aamuja!). Joten ehkä ei pitäisi edes puhua lomasta...

Tähän loppuun vielä tilitystä paikallisesta liikennekäyttäytymisestä. Työmatkastani puolet on maantiellä, missä rajoitusten mukaan voisi ajella mukavasti satasta. Mutta harvasen päivä liikenteessä on idiootteja, jotka eivät syystä tai toisesta seuraa rajoituksia vaan matelevat kahdeksaa- tai yhdeksääkymppiä. Luulen, että yksi syy tähän on ettei täällä ole missään nopeusmittareita: kukaan ei tiedä miten hitaasti he oikeasti ajavat. Toisaalta kuskit vaan ovat niin kiireisiä tekemään jotain muuta (puhuvat kännykässä tai kavereiden kanssa tai meikkaavat etc) etteivät kerkiä keskittymään ajamiseen. Eikä kannata edes puhua traktoreista ja muista työkoneista (miksi niiden pitää olla liikenteessä pahimpaan työliikenneaikaan?) Liian hitaasti ajavat ovat ärsyttäviä ja saavat vereni kiehumaan, mutta vielä pahempia ovat idiootit jotka ohittelevat heitä miten sattuu. Joka päivä näkee vaaratilanteina. Pahimpia hidastelijoita ja ohitettavia ovat koulubussit. Ne on kaikki täällä viime vuosisadalta ja näyttävät että kahdeksassakympissä on huippunopeus saavutettu. Ja kaikilla muilla on niin kiire että ohi on pakko päästä vaikka näkyvyyttä ei olisikaan. Minä pidän etäisyyttä, puren hammasta ja kuuntelen suomipoppia....

Ensi viikolla taas lisää!