Tomaateista

Tomaatit maistuu hyvältä! Sofia rakastaa kirsikkatomaatteja. Lupasin keväällä pitää teitä ajan tasalla tomaattien suhteen. Mutta toisin on käynyt. Suurin syy kuvien puutteeseen on häpeä. Häpeä siitä, että puutarha on ihan hunningolla kun ei ole aika ja kiinnostus riittänyt rikkaruohojen kitkemiseen. Kun tiedämme, että muutamme pois parin kuukauden päästä, eikä siksi kannata istuttaa talvikasveja, niin ei ole koko puutarha kiinnostanut yhtään. Mutta onneksi tomaatit, perunat ja chilit eivät tunnu rikkaruohoista välittävän. Tomaatteja on riittänyt pakastettavaksi asti. Valitettavasti joku tai jokin tuhosi suurinman osan kastikkeiksi tarkoitetuista roma-tomaateista, mutta kirsikkaa ja muita pienempiä lajikkeita on riittänyt sitten senkin edestä. Yksi syy siihen, että kasvatimme tomaatit siemenestä on että halusin keltaisia tomaatteja eikä niitä löytynyt paikallisista kaupoista. No, nyt on tullut todettua, että punaiset tomaatit ovat plajon paremman makuisia kuin keltaiset. Eli keltaisia ei enää ensi vuonna tarvitse kasvattaa. Mustia sen sijaan laitetaan lisää ensi vuonna. Sekä kirsikkaa että normaalin kokoista. Molemmat lajit maistuivat tosi hyviltä sekä raakana että kypsennettyinä. Nami nami. Perunatkin olivat tosi hyviä. Sato oli tänä vuonna paljon edellisvuosia runsaampi, mikä oli hyvä, sillä Sofia tykkää perunasta. Isän kovan työn takana olleet porkkanat olivat aika säälittävä näky. Ilmeisesti maa oli niille liian kovaa, ja niistä tuli tosi oudon muotoisia. Mutta ne olivat kyllä tosi makeita. Nyt vielä jännitetään, että ehtivätkö chilit kypsyä (muuttua punaisiksi) ennen yöpakkasia. Ensi keväänä uusi puutarha uudessa kodissa. Jännityksellä odotan mitä siitäkin tulee. Ei näköjään toimi ollenkaan tän ohjelman säädöt, koko teksti tulee yhteen putkeen. sori.

Takaisin pohjoiseen

Taas lomalla! Nautimme viimeisestä pitkästä viikonlopusta isän kanssa ottamalla taas kerran suunnan kohti Paihiaa ja Bay of Islandsia. Kun isä ensi kuussa lähtee kotiin, niin sitten ei meilläkään ole enää syytä - tai rahaa - olla reissussa joka kuukausi. Sitä paitsi pitää säästää lomapäiviä, että päästään helmikuussa Suomeen! Eli meillä oli monta hyvää syytä ottaa kaikki irti tästä viikonlopusta.

Torstaina aloitimme matkan lounaalla Grandpan luona. Grandpa alkaa toipua kesän sairastelusta ja nauttii kovasti kun pääsee ajelemaan uudella skootterillaan. Se kulkee aika vauhtia! Kävimme myös moikkaamassa Joannaa hänen työpaikallaan.

Yöksi menimme Johnnyn äidin Adyn luokse. Ady asuu parikyt kilsaa Aucklandin pohjoispuolella. Johnny ja Claudia ovat tietysti Italiassa, missä Lucan pitäisi saada pikkusisko tai -veli päivänä minä hyvänsä.

Adyn talolta on vain muutaman minuutin matka biitsille. Mietimme vähän, että mitä Sofia tykkää biitsistä, kun viimeksi telttailessa hän vielä pelkäsi hiekkaa. Ei olisi tarvinnut yhtään huolehtia! Sofia ei ollut moksiskaan hiekasta vaan käveli ihan tyytyväisenä veden rajassa. Sofia tykkäsi myös aalloista ja kiljui riemusta kun Ady ja Nick nostivat häntä käsistä isojen aaltojen yläpuolelle. Harmillisesti varusteet eivät olleet uintiin sopivat, joten kaikkien oli tyytyminen kahlaamiseen.

Adyn luona oli myös muita hauskoja juttuja. Isot kivat portaat joita oli kiva kiivetä ylös (alas pääsi parhaiten äidin sylissä, kun kärsivällisyys ei riittänyt peruuttamiseen). Adyn kissa ei ollut moksiskaan pikkuneidistä, joten sitä oli kiva silitellä.

Hauskaa oli myös syöttää sorsia, jotka kokoontuvat aina nousuveden myötä puutarhan perälle.

Parasta oli kuitenkin keinuhevonen! Meni hetki ennen kuin Sofia uskaltautui satulaan, mutta sitten hän sai nopeasti juonesta kiinni.

Perjantaiaamuna suuntasimme Whangarei Headsiin Nickin sedän (Brucen veli) Richardin ja hänen vaimonsa Pollyn luokse. Emme olekaan heitä nähneet sitten Nickin mummon hautajaisten jälkeen, joten tämä oli eka kerta kun he näkivät Sofiaa. Nickille oli tärkeintä päästä kalaan tai siis viedä isä kalastamaan. Isähän ei ole vielä saanut kalan kalaa koko täällä olo aikana lukuisista yrityksistä huolimatta. Richardin vene on pieni jolla, joten pojat saivat lähteä kalaan kolmistaan ja minä jäin Sofian kanssa kotiin odottelemaan Pollyn töistä tuloa. Vartti sen jälkeen kun pojat lähtivät taivaat aukesivat, ja vettä tuli kaatamalla. Olin varma, ettei kalastamisesta tulisi mitään, mutta eipä vaan poikia kuulunut kotiin. Vasta parin tunnin päästä kolme likimärkää miestä palasi kotiin. Sade ja epämukavuus ei kuulemma ollut haitannut ollenkaan, sillä kala söi tosi hyvin. Isäkin sai vihdoinkin kalan! Tai siis viisi kalaa, mutta vain yksi niistä oli tarpeeksi iso pidettäväksi. Isä sanoi, että kalastaminen oli tosi erilaista kuin Suomessa ja oli tosi vaikea saada kala pysymään koukussa.

Lauantaiaamuna söimme pannulla paistettua snapperia aamupalaksi, niin että napa meinasi revetä. Kyllä oli hyvää!

Sofian aamu-unien aikana ajoimme vielä tunnin kohti pohjoista ja lopullista määränpäätämme Paihiaa. Paihiaan päästyämme jouduimme keskelle isoa pyöräilytapahtumaa. Kuulemma yli 400 pyöräilijää osallistuu vuosittaiseen tapahtumaan ja lauantaina heillä oli välipysähdys Paihiassa. Onneksi saimme sentään motellista huoneen! Menimme samaan motelliin kuin keväällä Erjan kanssa, mutta tällä kertaa otimme huomattavasti suuremman huoneen.

Menimme lounaalle Russeliin lautalla, joka oli täynnä pyöräilijöitä. Hyvä että Sofian rattaat mahtuivat kyytiin! Oli pakko ottaa kuva Sofiasta, sillä samalta kohtaa hänestä kuva myös viime reissulta, kun Sofia oli ekaa kertaa merellä. Tällä reissulla ei valitettavasti nähty delfiinejä! Lounasta joimme (ei ollut vielä nälkä) Uuden Seelannin vanhimmassa pubissa.

Iltapäivällä oli tarkoitus vielä käydä näyttämässä isälle historiallinenWaitangi, mutta iski reissuväsymys ja makoilimme vain motellilla. Sofian nukkumaanmenon jälkeen kävimme hakemassa Thai-ruokaa tutusta ravintolasta. Erja tykkäsi ruoasta kovasti, mutta isä ei ollut aivan yhtä ihastunut. Well, you cannot win them all!

Tähän loppuun vielä söpö kuva Sofiasta sunnuntaiaamun kirpeydessä. Sofia pärjäsi tosi hyvin pitkän kotimatkan aikana. Pysähdyksineen olimme tien päällä melkein kuusi tuntia eikä Sofia valittanut juuri ollenkaan.

Sofiaa kuvina

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä viimeisimpiä kuvia Sofiasta.

Tilannetiedotus

Meillä on ollut varsin mahtava viikko: Sofia oppii pikkuhiljaa kävelemään itsekseen ja saa hampaita!

Sofia tahtoo kävellä joka paikkaa - konttaaminen ei kiinnosta enää yhtään. Meillä aikuisilla on selät kipeinä kun kävelytämme tyttöä pitkin huushollia. Nykyään riittää enää tuki yhdellä kädellä. Sofia ottaa myös itsekseen askelia, mutta aina vain pari kerrallaan ja sitten tulee uskon puute ja peppu pamahtaa lattiaan. Mutta on ilo katsella, miten ylpeä tyttö on saavutuksistaan. Ja ylpeitä olemme mekin!

Eilen puhkesivat ensimmäiset alahampaat läpi. Kyllä niitä on odotettukin! Niitä tuskin näkee, mutta ne kuulee lusikkaa vastaan ja tuntee sormillaan. Ei ihme, ettei tyttö ole saanut nukuttua öisin! Olemme olleet ihan helisemässä, kun Sofia nukkuu kolme tuntia ja kitisee puolitoista tuntia ennen kuin nukkuu taas kolme tuntia. Kaikkien yöunet paranivat, kun tajusimme antaa Sofialle kipulääkettä illalla.

Yritän saada ensi viikolla tänne myös viimeisimpiä kuvia Sofiasta. Ei ole viime aikoina sattunut kamera käteen.