Onpas ollut hulinaa pari viimeistä viikkoa!
Ihanaa, ihanaa, Erja on vihdoinkin täällä! Kävimme Sofian kanssa noutamassa hänet lentokentältä viime viikon keskiviikkona. Oli tosi outoa olla lentokentällä odottamassa jonkun muun saapumista - yleensä se olen minä joka saapuu... Uus-Seelanti näytti pahinta talvi-ilmaansa ja oli kylmää ja sateista.
Erja pääsi tosi nopeasti kiinni päivärytmiin eikä jetlag tuntunut vaivaavan ollenkaan. Kateeksi käy. Miulla on aina niin vaikeeta tänne päin lennettäessä. Perjantaina käytiin tutustumassa vasikoihin ja lypsyalueeseen. Se oli myös Sofian eka kerta lehmien lähellä, mutta eipä tuo ollut asiasta moksiskaan.
Launtaina leikittiin turistia Aucklandissa. Käytiin sammuneen tulivuoren huipulla (niitä on Aucklandissa 7) maisemia ihailemassa ja pikakäynnillä museossa. Ehdimme myös käydä Nickin papan luona lounaalla ja ostoksilla kauppakeskuksessa (molemmat hyviä paikkoja imettää...).
Illaksi suuntasimme TKihin Nickin vanhempien luo. Jo ja Rip olivat myös siellä. Erjan saaapumisen kunniaksi haimme paikallisesta TakeAwaystä illalliseksi Fish&Chips.
Sunnuntaina vietettiin keskitalven joulujuhlaan. Joukkoon liittyivät Tammy perheineen, Ripin poika Kane puolisonsa kanssa sekä tietysti pappa. Meteliä ja kaaosta riitti. Sofia oli aika ihmeissään. Nukkumiset jäi vähän vähiin. Onneksi joulu on vain kaksi kertaa vuodessa!
Maanantaina ja tiistaina Erja ja Sofia jatkoivat tutustumista. Sofia ei tykkää ollenkaan syödä pullosta, joten olin jo aika paniikissa. Työt meinaan alkoivat eilen keskiviikkona. Teen heti näin alusta täyttä päivää, joten Sofia oli aika nälissään kun illalla pääsin kotiin.
Tämän päivän hyvä uutinen on, että Sofia on syönyt kunnolla pullosta maitoa! Jippii! Helpottaa edes vähän äidin oloa, vaikka ikävä on tietysti vieläkin kova. Tuskin tähän koskaan tottuu! Mutta päivä kerrallaan mennään.
torstai 29. heinäkuuta 2010
tiistai 20. heinäkuuta 2010
Jäähyväiset kukolle!
Viime viikolla palo pinna lopullisesti kukon kie'untaan. Aina kun sain Sofian nukkumaan niin kukko alko laulaa. Ihan kun sillä ois ollu joku kuudes aisti Sofian nukkumisen suhteen!
Nick laitto ilmoituksen paikalliseen huuto.netiin ja seuraavana päivänä intialainen mies kävi noutamassa kukon pois. Good riddance!
Kanat on taas suljettu koppiin ja ainakin toinen niistä munii taas. Nami nami...
Erja saapuu huomenna. Jippii!!!
Nick laitto ilmoituksen paikalliseen huuto.netiin ja seuraavana päivänä intialainen mies kävi noutamassa kukon pois. Good riddance!
Kanat on taas suljettu koppiin ja ainakin toinen niistä munii taas. Nami nami...
Erja saapuu huomenna. Jippii!!!
torstai 15. heinäkuuta 2010
Serkkutytöt kylässä
Serkkutytöt kävi viime viikonloppuna kylässä. Ohjelmassa oli mm. kaalikääryleiden paistamista Nick-sedän kanssa ja uusien vasikoiden ihailua. Valkoiset vasikat on uskomattoman söpöjä! Sofia istui ensimmäistä kertaa illallispöydässä (vika kuva).
Ei ole helppoa viihdyttää talon täydeltä vieraita yön yli, kun talossa on pikkuvauva. Varsinkin Maddien ja Laylan meteli kävi Sofian hermoille. Mutta nyt vierailu on hoidettu ja voimme taas hengähtää hetken. Sitä paitsi Erja tulee ensi viikolla ja sen jälkeen vierashuone on käytössä pitkään. Jippii!


Ei ole helppoa viihdyttää talon täydeltä vieraita yön yli, kun talossa on pikkuvauva. Varsinkin Maddien ja Laylan meteli kävi Sofian hermoille. Mutta nyt vierailu on hoidettu ja voimme taas hengähtää hetken. Sitä paitsi Erja tulee ensi viikolla ja sen jälkeen vierashuone on käytössä pitkään. Jippii!
sunnuntai 4. heinäkuuta 2010
Pitkästä aikaa kalassa
Emme ole käyneet pitkään aikaan kalassa, ja Nickillä oli jo kova tarve päästä joelle. Emme halunneet ajaa Rotoruaan asti tutuille joille, sillä koulujen lomat alkoivat tänä viikonloppuna ja Rotoruassa on aina näinä aikoina tungosta. Nick löysi lähempää kotia joen, jossa pitäisi olla hyvin kalaa. Otimme siis sinne suunnan lauantai-iltapäiväksi. Joella on myös 4,7 kilsan kävelypolku. Valitettavasti se ei sopinut vaunuille ja kantokassi jäi kotiin. Kalaa oli joessa paljon, mutta valitettavasti yhtään ei tarttunut onkeen. Paikka oli kuitenkin niin mukava, että palaamme sinne takaisin paremmalla ajalla (ja säällä).
Kamera jäi myös kotiin. Nämä kuvat otettu puhelimella. Ei yhtään hullumpia, vai mitä?


Kamera jäi myös kotiin. Nämä kuvat otettu puhelimella. Ei yhtään hullumpia, vai mitä?


Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

