Joulurauhaa

Hyvää Joulua!

Kalassa

Yksi isän tavoitteista täällä ololle on oppia perhokalastusta. Kuten tiedetään, Nick on varsin innokas kalamies. Joten taas kerran otimme suunnan kohti Rotoruaa. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut leikkiä turistia, vaan saatoimme keskittyä tärkeimpään eli kalastamiseen. Tai siis pojat kalastivat ja minä vietin laatuaikaa tyttäreni kanssa. Otimme Nickin kanssa torstain ja perjantain vapaaksi, joten aikaakin oli riittävästi. Olimme tällä kertaa pienemmällä porukalla liikenteessä, sillä Lynda ja Bruce eivät päässeet mukaan. Joanna onneksi pääsi liittymään joukkoon.

Heti torstai-aamuna pojat suuntasivat tutulle Ngongotaha-joelle. Täällä Nick vietti paljon aikaa, kun vielä asuimme Rotoruassa. Sofia ja minä suuntasimme tutulle motellille, jossa olemme olleet vieraina jo monta kertaa.

Isä oli todella yllättynyt miten kapea joki on. Mielessä kävi myös, miten käy jos kaatuu veteen ja kahluuhaalarit täyttyvät vedellä. Onneksi hän pysyi pystyssä eikä tarvinnut asiasta ottaa selvää!
Yksi tutun motellin parhaista puolista on, että Waiketi-joki laskee Rotorua-järveen ihan kiven heiton päässä. Tällä joella saa perhokalastuksen lisäksi myös virvelöidä.

Perjantai-aamuna pojat ja Jo palasivat Ngongotahalle. Isä ja Jo kalastivat tutussa paikassa, kun Nick taas käveli jokea ylös alas. Juuri ennen kotiin lähtöä Nick heitti siiman paikkaan, josta Jo ja isä eivät olleet saaneet edes pientä nykäystä, ja sai heti kalan. Kala on asunut viimeiset puoli vuotta joessa ja syönyt sen pohjasta pikkueläimiä. Kokemuksesta tiedämme, että nämä kalat maistuvat tosi mutaiselta. Mutta Lynda haluaa kalaa joulupöytään, joten mukaan se oli otettava.

Lauantaina kotimatkalla poikkesimme vielä joelle, jossa en ole ennen käynytkään. Joki virtaa tosi nopeasti ja lauantaina oli tuulinen päivä, joten perhostaminen olisi ollut isälle liian vaikeaa. Nickilläkin oli vaikeuksia. Mutta kaikki kolme saivat virvelillä kosketuksen kalaan. Nick ja Jo saivat omansa rannalle asti, mutta isälläkin oli kala kiinni ainakin 5 sekunttia. Jon kalalla oli koukku niin syvällä kiinni, että oli armollisempaa olla heittämättä sitä takaisin. Kala on pieni, mutta kyllä siitä yhdelle ihmiselle riittää syötävää!

Sofia ja minä nautimme kesäpäivästä ja leikimme kameralla.

Sofia melkein 8kk

Tässä viimeisimpiä kuvia meidän pikkuneidistä. Sofia on melkein 8kk vanha ja jo varsin tomera täti.

Tomaateista

Mie rakastan tomaatteja. Jos mie voisin, niin söisin tomaatteja kilokaupalla joka päivä. Talvet on vaikeita, kun tomaatit on kalliita ja huonolaatuisia. Kesällä ei oo mitään parempaa kuin hakea tomaatteja omasta puutarhasta.

Viime vuonna teimme jo tomaateista kastikkeita pakasteeseen, ja tänä vuonna päätimme kasvattaa oikein kunnon sadon. Tilasimme netistä 8 eri lajiketta siemenenä ja laitoimme lähes sata siementä itämään. Itäminen sujui hyvin: nyt alkaa vaikein vaihe kun siirrämme taimet puutarhaan. Tilaa ei riitä kaikille taimille, joten olemme päättäneet istuttaa joka päivä vähän ja jos taimi ei säily hengissä, niin saamme sen helposti vaihdettua uuteen. Odotan innolla joulua, millon ensimmäiset tomaatit pitäisi olla valmiita. Pidän teitä ajantasalla.

Laitoimme siemenestä kasvamaan myös basilikaa, porkkanaa, chiliä, punajuurta ja purjoa. Ensi lauantaina pitäisi siirtää niitä puutarhaan ja siihen menee ikä ja terveys kun niitäkin taimia on aika monta...

Isä muuten kävi lauantaina pelaamassa ekaa kertaa golfia. Hyvin kuulemma meni, vaikka sadekuuro pääsikin yllättämään. Hän osti koko setin käytettyjä mailoja netistä reilulla 80egellä ja kaupan päälle laukun ja vetokärryt. Sunnuntaina kävimme ostamassa uuden laukun, kun isän mielestä tämä laukku oli liian kulahtanut. Morrinsvillen golf-kentälle ei ole kuin 10minsan ajomatka (isä ajaa jo huoletta Starletilla), joten isän on helppo käydä pelaamassa viikonloppuisin, torstaisin kun Lynda ja Bruce ovat Sofian vahtina ja vaikka iltaisinkin kun palaan töistä. Tosi mukavaa, että isällä on mielekästä omaa tekemistä.

Vahdinvaihto

Viime viikolla oli vahdinvaihto, kun Erja lähti kotiin ja isä otti vastuun Sofiasta.

Sofia ja isä tulevat hyvin toimeen keskenään. Voisi sanoa, että heillä on keskinäisen ihailun kerho. On hienoa katsella, miten isoisä tutustuu ensimmäiseen lapsenlapseensa.

Sofia kaipaa varmasti myös Erjaa. Luulen, että hänen turvallisuuden tunteensa on kokenut kolauksen, kun tärkeä ihminen on hävinnyt yht¨äkkiä elämästä. Tämä näkyy siinä, että Sofia on normaalia sylinkipeämpi ja itkee huomattavasti enemmän Nickin ja miun perään. Tai sitten tämä on vain normaali kehitysvaihe. Mutta töihinlähtö on normaaliakin vaikeampaa.

Ensi viikolla juttua tomaateista....

Ristiäiset

Viime viikonloppuna oli Sofia Leena Maria Andersonin ristiäiset. Isä kantoi käsimatkatavaroissa miun aikoinaan käyttämän kastepuvun Sofialle. Tosi hyvin mahtui päälle ottaen huomion, että mie olin 4kk nuorempi omissa ristiäisissäni.

Sunnuntai oli mitä upein päivä. Ihanan aurinkoinen eikä yhtään liian kuuma. Mie en muuten oo raskaana, vaikka alla olevasta kuvasta niin vois päätelläkin.

Sofia kastettiin StAndrew'n anglikaanisessa kirkossa Cambridgessa. Kaste tapahtui keskellä normaalia sunnuntai jumalanpalvelusta, joten voidaan sanoa että Sofian ristiäisissä oli noin sata vierasta... Kirkko on kaunis, pappi tosi mukava ja koko tilaisuus mukava ja lämminhenkinen. Sofia käyttäytyi tosi hyvin. Valitettavasti kummit eivät voineet olla paikalla, mutta Mira ja Panu olivat kuitenkin mielessä ja varmasti myös hengessä mukana.

Kirkonmenojen jälkeen suuntasimme koko porukalla meille aamukahville/lounaalle. Tähän juhlapöytään hupentui muutokset joita elämässäni on tapahtunut sen jälkeen kun tapasin Nickin. Kuka olisi uskonut, että minä valmistan seitsemän sorttia tarjottavaa tyttäreni ristiäisiin keskellä maaseutua? En minä ainakaan. Mutta tässä sitä ollaan enkä muuttaisi mitään vaikka mitä tarjottaisiin vastineeksi.

Sofian lahjapöytä oli varsin korea. Kiitos kuuluu suurimmalta osalta isälle, joka kantoi Suomesta tuliaisia koko laukun täydeltä. Ystävät ja sukulaiset lähettivät Sofialle lahjoja niin paljon, että isän pitää mennä vaateostoksille pikapikaa. Lahjat ovat kuitenkin aivan ihania! Rip-sedältä Sofia sai upean lampaantaljan. Lahjojen avaaminen kiinnosti Laylaa ja Maddieta paljon Sofiaa enemmän.

Koko suku oli siis koossa Sofian kunniaksi. Vasemmalta lähtien: Aunty JoJo, Uncle Brad, Grandad, Uncle Rip, Grandpa, Nannie, Vaari, Erja-täti ja Aunty Gail (Brucen sisko). Maassa istuvat Aunty Tam ja Cousin Layla. Cousin Maddie ei halunnut kuvaan mukaan.

Helvetti jäätyy

Helvetissä taitaa olla tällä viikolla aika kylmä ja lehmät on oppineet lentämään!

Ikimaailmassa en olisi uskonut, että tulee päivä jolloin leivon karjalanpiirakoita muuten kuin mummon apuna! Mutta niin vain tein viime sunnuntaina. Onneksi oli sentään Erja ja Nick auttamassa. Ja hyvin onnistuivat vaikka itse sanonkin! Syynä leipomisintoon on ensvi viikonlopun kastejuhla. Haluan perinteisen suomalaisen juhlapöydän. Eli ensi lauantaina pitäisi vielä leipoa korvapuusteja ja tiikerikakkua sekä tehdä täyte- ja voileipäkakku. Vieraita ei onneksi tule kuin 15, joten pienet määrät kaikkea riittää.

Isällä on kastepuku käsimatkatavaroissa. Toivottavasti lennot eivät ole liian pahasti myöhässä...

Aamupäiväoluet

Huomasin vasta, että viime viikon kuvat jäi julkaisematta. Sorry.

Meillä oli pitkä viikonloppu kun 25. päivä on täällä kansallinen vapaapäivä (Labour Day). Niickin vapaapäivän kunniaksi oli tarkoitus käydä autoreissulla näyttämässä Erjalle Coromandel Peninsulaa ja ostaa takaisin tullessa puutarhaan kasveja meiän suosikkikaupasta, joka on tunnin ajomatkan päässä, mutta sopivasti suunnitellun matkan varrella.

Pikkuneidillä oli vähän toisenlaiset suunnitelmat. Sofia nukku ekan puoltoist tuntii, mutta kun heräs ei tykännyt yhtään istua autossa. Ei jaksettu kuunnella huutoa vaan muutettiin suunnitelmia. Ehdittiin kuitenkin sen verran pitkälle, että Erja voi sanoa käyneensä Coromandelissa. Saatiin myös toinen raksi hänen To Do-listaansa kun löydettiin oikein perinteinen pubi. Mitä sitten, ettei kello vielä ollut kaksitoista? Hyvältä olut maistuu silti.




Huomenna sitten lisää juttuja viime viikonlopun seikkailuista...

Uimassa

Vihdoinkin!

Myö ollaan Nickin kanssa ooteltu jo pitkään, että Sofia ois tarpeeks vanha aloittaan uimisen. Nyt kun täällä on koulujen kevätlomat vihdoinkin loppuneet, alkoivat uimakoulut ja Sofia pääsi viikonloppuna ensimmäistä kertaa uimaan! Tyttö oli kuin kala vedessä :) Puolituntia vedessä sujui ongelmitta. Opettaja sanoi, että vielä ei saa laittaa päätä veden alla. Muuten Sofia tuntui nauttivan leikeistä (joiden avulla opetellaan turvallista vedessä käyttäytymistä).

Tämä oli eka myös eka kerta, kun Sofialla on ympärillä enemmänkin oman ikäisiä. Toiset vauvat kiinnostivat kovasti.

Valitettavasti altaassa sai olla vain yksi aikuinen Sofian mukana. Vesi on aina ollut Nickin ja Sofian yhteinen juttu, joten Nick oli luonnollinen valinta Sofian seuralaiseksi. Ensi viikolla on sitten minun vuoroni!




Jatkoimme mukavaa lauantai-päivää Hamiltonin kaupunginpuutarhaan tutustumalla. Kevään kukkaloisto oli kauneimmillaan monissa teemapuutarhoissa, mutta keittiöpuutarhat olivat vielä melko paljaita. Ensi viikonloppuna pitäisi urakoida omassa keittiöpuutarhassa, joka on aivan retuperällä talven jäljiltä. Toivottavasti ilmat suosivat puutarhatöitä!

Nuhanenät matkustaa

Miten meillä aina onkin näin huono säkä lomien suhteen? Rotoruan reissulla satoi. Ja nyt aloitimme 4 päivän reissun pohjoiseen vesisateessa ja nuhaisina. Sofia on ollut nuhassa jo viikon verran, ja me muut saimme häneltä tartunnan juuri sopivasti loman alla. Onneksi Sofian olo on sentään jo parantunut.

Eli otimme torstai-aamuna suunnan kohti pohjoisen Bay of Islandsia. Eka pysähdys oli Nickin isoisän luona, kun palautimme hänen autonsa, jonka hän lainasi meille ennen Sofian syntymää. Paluumatkalla poimimme mukaan rakkaan vanhan Starlett-auton. Kiva kun meillä on vihdoinkin kaksi autoa!

Torstai meni muutenkin ajaessa, sillä kokonaismatkaa kertyi melkein viisisataa kilsaa. Onnistuimme tauottamaan matkaa hyvin Sofian ruokailujen aikaan, joten matka sujui varsin rattoisasti ilman suurempia itkuja. Olimme perillä Paihiassa ennen viittä, joten ehdimme vielä käymään tutustumassa keskustaan (ja Erja kerkesi tuliaisostoksille, mistä on tullut hänelle varsinainen harrastus, matkalaukku täyttyy hyvää vauhtia...) Ennen Sofian nukkumaanmenoa kävimme vielä syömässä thai-ravintolassa. Erja ihastui thai-ruokaan ja lupasi käydä kokeilemassa Lahden thai-ravintoloita kotiin päästyään.

Perjantai-aamu valkeni(?) sateisena ja tuulisena, joten muutimme matkasuunnitelmia. Kävimme aamulla koko poppoolla tutustumassa Waitangi-museoon. Siellä katsotaan Uuden-Seelannin syntyneen 1840, kun Iso-Britannian ja maorien edustajat allekirjoittivat sopimuksen, jolla Uudesta-Seelannista tuli osa Iso-Britannian kansainyhteisöä.

Tämä masto seisoo paikalla jossa sopimus allekirjoitettiin. Se on öisin valaistu ja näkyy pitkälle.

Törmäsimme suomalaistyttöön, joka otti meistä harvinaisen yhteiskuvan.

Iltapäivällä Nick lähti kalaan ja me tytöt otimme lautan lahden yli Russelliin. Russell on viehättävä pikkukaupunki, joka oli aikoinaan Uuden-Seelannin pääkaupunki. Se oli valaiden pyytäjien kohtauspaikka, jota kutsuttiin myös nimellä Hellhole of Pacific. Tätä aluetta muuten kutsutaan Bay of Islandsiksi, koska täällä on 140 saarta. Russellissa on myös koko maan vanhin kirkko. Hautakivet kertovat mielenkiintoista tarinaa menneiltä vuosilta ja seinissä näkyy luodinreikiä maori-sotien ajoilta.

Tässä kuva Sofian ensimmäiseltä merimatkalta. Ei näytä tyttöä turhan paljon jännittävän...

Onneksi muutimme suunnitelmia ja siirsimme matkan kohokohdan eli delfiiniristeilyn lauantaiaamulle. Alunperin meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa heti aamusta, mutta muutimme mielemme kun säätiedotuksen lupailivat lauantaille paljon perjantaista parempaa keliä. Lauantai-aamu valkenikin tosi kauniina. Nick ja Sofia jäivät maihin viettämään isä-tytär laatuaikaa, ja me Erjan kanssa lähdimme risteilylle. Tuskin olimme päässeet irti laiturista, kun ensimmäiset delfiinit hypähtelivät laivan vierellä. Niitä oli upea katsella, ja välillä ne olivat niin lähellä että niitä olisi voinut koskettaa. Normaalisti delfiinien kanssa voisi myös uida, mutta tässä parvessa oli myös poikasia, joten uiminen ei ollut sallittua.

Seuraava pysähdys Etelä-Amerikka! Erja ihastelee Tyyntä valtamerta.


Saimme nähtävää koko rahan edestä, kun veneen vierelle ilmestyi muutama tappajavalas eli orca. Ne viettivät vain vähän aikaa aina pinnalla, joten kuvat eivät onnistuneet, mutta livenä niitä oli mukava katsella.

Matkaan kuului myös käynti Hole in the Rockilla. Sää suosi sen verran, että pääsimme ajamaan myös reiän läpi. Olo oli vähän kuin vuoristoradalla!

Paluumatkalla pysähdyimme idyllisessä lahdenpoukamassa. Erja pääsi kastelemaan varpaansa Tyynessä valtameressä! Erja pelkää kovasti haita, ja oli varma että näki sellaisen uiskentelemassa ihan siinä vieressä....

Lauantai-iltapäivä meni autossa istuessa. Tie kulki läpi vanhojen kauri-metsien, jossa vanhimmat puut ovat yli 100-metriä korkeita! Sofia ei paljoa välittänyt mutkaisista teistä. Illaksi olimme varanneet huoneet Bed&Breakfast-majatalosta. Majataloa piti isäntäpari, joka myös valmisti meille herkullisen illallisen. Olimme ainoat vieraat, joten olimme kuin kotonamme. Huoneet olivat suuria ja vuoteet vielä suurempia. Valitettavasti miun yskä piti minua ja Sofiaa heräillä monta tuntia.

Parantelin flunssaa kotona maanantaina ja tiistaina. Nautimme Sofian kanssa kesän ensimmäisistä hellepäivistä!

Myrskyisä viikonloppu

Kuten on ollut puhetta Nickillä on kuukaudessa aina vain yksi vapaa viikonloppu, josta sovitaan aina hyvissä ajoin etukäteen. Olimme jo aikoja sitten päättäneet viettää viime viikonlopun Rotoruassa. Suunnitelmien mukaan Nick viettäisi lauantain isänsä ja enonsa kanssa kalassa, ja Erja, Sofia ja minä kävisimme tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin. Harmi vain, että emme olleet ottaneet kevättalven oikullisia säitä huomioon! Etelänmerellä on nyt jo yli viikon ollut Australiaa isompi myrskykeskus, joka on tuonut Uuteen-Seelantiin rankkasateita ja tosi kovia tuulia. Viikonlopun sää ei siis todellakaan meitä suosinut. Mutta emme antaneet sateen ja tuuleen vaikuttaa suunnitelmiimme.




Lauantai-aamuna oli tosi aikainen lähtö, sillä Lady Knox kuuma lähde purkautuu joka aamu varttia yli kymmenen ja ajomatkaa oli melkoisesti. Mutta suomalaiseen tyyliin ehdimme paikalle hyvissä ajoin. Annoimme Sofialle syötävää ja jatkoimme päivää tutustumalla Wai-O-Tapu alueen geotermaalisiin ihmeisiin. Kuten sanottu ilmassa oli toivomisen varaa...

... mutta aina välillä aurinko tuli sen verran esiin, että pääsimme ihastelemaan puiston upeita värejä. Tämä oli minulle kolmas käynti ja mielestäni värit olivat tällä reissulla edelliskertoja parempia.

Wai-O-Tapun jälkeen jatkoimme matkaa etelään kohti Taupoa. Kävimme syömässä isälle, Jyrille ja Piialle tutussa katkarapukasvattamossa (nami nami). Huka-putouksissa riitti vettä ja veden väri oli loistava. Valitettavasti vettä tuli kaatamalla, joten Erja teki yksin autosta nopean pyrähdyksen katselutasanteelle.

Yöksi ajoimme Rotoruaan viime vuodelta tuttuun motelliin. Siellä meitä odotti Nickin lisäksi Lynda, Bruce ja Rip. Yllätimme heidät uudella autollamme, jota on muuten tosi mukava ajella. Illalla kävimme koko porukalla syömässä paikallisessa ravintolassa, jonne saapuivat myös ystävämme Cynthia ja Ray. Sofia nukkui hyvin kopassaan melkein koko ajan. Ihan turhaan jännitin, miten ilta hänen kanssaan menee.

Aamulla otimme suunnan kohti Lake Taraweraa ja Lake Okarekaa. Halusimme näyttää Erjalle maisemia, joissa asuimme silloin kun ensiksi muutimme Uuteen-Seelantiin. Kaunista siellä on edelleen.

Sofia selvisi viikonlopusta tosi hyvin. Hän istui ekaa kertaa syöttötuolissa sunnuntain aamukahvilla (tilasimme tänään hänelle oman tuolin!). Sen verran opimme viikonlopusta että jatkuva pysähtely autolla ei sovi Sofialle, sillä hän ehtii aina juuri nukahtaa ja unien jäädessä kesken tulee paha mieli. Ja toinen oppitunti oli, että autossa pitää olla mukana enemmän leluja neidin viihdyttämiseksi unien välillä. Näitä oppeja pääsemmekin panemaan käytäntöön parin viikon päästä kun käymme neljän päivän reissulla pohjoisessa.