Viikko vierähti nopeasti. Olimme molemmat Nickin kanssa melko väsyneitä kiireisen joulunajan jälkeen, joten oli helpotus vain olla.
Perjantaiksi olin kutsunut työkaverit kylään tiimipäivää viettämään. Saimme aikaan paljon, joten olen varsin tyytyväinen päivään.
Lauantaina ja sunnuntaina suurin työ oli kasvimaalla. Onneksi sunnuntaiaamuna satoi, joten sain viettää laiskan aamun sängyssä lukemalla. Mutta hyvä myös että iltapäiväksi selkeni, että sain myös rikkaruohot kitkettyä.
Ilmat on olleet kuumat ja koskeat jo monta viikkoa. Onneksi yöt ovat edelleen viileitä (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Koko ajan tuntuu, että pitäisi tulla ukkonen, mutta painostava sää sen kuin jatkuu.
Nick aloitti viime viikolla suomen opiskelut ihan tosissaan. Joka ilta vietämme 15 minsaa Finnish for Foreigners -kirjojen parissa. Aakkoset ja numerot sujuvat jo vallan hyvin.
Loppuun vielä kuvia mahtavasta kuunnoususta sunnuntai-iltana.
1 kommentti:
Well done, Nick!
Lähetänkö Aku Ankan seuraavassa paketissa?
Erja
Lähetä kommentti