tiistai 30. marraskuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Tomaateista
Viime vuonna teimme jo tomaateista kastikkeita pakasteeseen, ja tänä vuonna päätimme kasvattaa oikein kunnon sadon. Tilasimme netistä 8 eri lajiketta siemenenä ja laitoimme lähes sata siementä itämään. Itäminen sujui hyvin: nyt alkaa vaikein vaihe kun siirrämme taimet puutarhaan. Tilaa ei riitä kaikille taimille, joten olemme päättäneet istuttaa joka päivä vähän ja jos taimi ei säily hengissä, niin saamme sen helposti vaihdettua uuteen. Odotan innolla joulua, millon ensimmäiset tomaatit pitäisi olla valmiita. Pidän teitä ajantasalla.
Laitoimme siemenestä kasvamaan myös basilikaa, porkkanaa, chiliä, punajuurta ja purjoa. Ensi lauantaina pitäisi siirtää niitä puutarhaan ja siihen menee ikä ja terveys kun niitäkin taimia on aika monta...
Isä muuten kävi lauantaina pelaamassa ekaa kertaa golfia. Hyvin kuulemma meni, vaikka sadekuuro pääsikin yllättämään. Hän osti koko setin käytettyjä mailoja netistä reilulla 80egellä ja kaupan päälle laukun ja vetokärryt. Sunnuntaina kävimme ostamassa uuden laukun, kun isän mielestä tämä laukku oli liian kulahtanut. Morrinsvillen golf-kentälle ei ole kuin 10minsan ajomatka (isä ajaa jo huoletta Starletilla), joten isän on helppo käydä pelaamassa viikonloppuisin, torstaisin kun Lynda ja Bruce ovat Sofian vahtina ja vaikka iltaisinkin kun palaan töistä. Tosi mukavaa, että isällä on mielekästä omaa tekemistä.
tiistai 16. marraskuuta 2010
Vahdinvaihto
tiistai 9. marraskuuta 2010
Ristiäiset
Viime viikonloppuna oli Sofia Leena Maria Andersonin ristiäiset. Isä kantoi käsimatkatavaroissa miun aikoinaan käyttämän kastepuvun Sofialle. Tosi hyvin mahtui päälle ottaen huomion, että mie olin 4kk nuorempi omissa ristiäisissäni.
Sunnuntai oli mitä upein päivä. Ihanan aurinkoinen eikä yhtään liian kuuma. Mie en muuten oo raskaana, vaikka alla olevasta kuvasta niin vois päätelläkin.
tiistai 2. marraskuuta 2010
Helvetti jäätyy
Ikimaailmassa en olisi uskonut, että tulee päivä jolloin leivon karjalanpiirakoita muuten kuin mummon apuna! Mutta niin vain tein viime sunnuntaina. Onneksi oli sentään Erja ja Nick auttamassa. Ja hyvin onnistuivat vaikka itse sanonkin! Syynä leipomisintoon on ensvi viikonlopun kastejuhla. Haluan perinteisen suomalaisen juhlapöydän. Eli ensi lauantaina pitäisi vielä leipoa korvapuusteja ja tiikerikakkua sekä tehdä täyte- ja voileipäkakku. Vieraita ei onneksi tule kuin 15, joten pienet määrät kaikkea riittää.
Isällä on kastepuku käsimatkatavaroissa. Toivottavasti lennot eivät ole liian pahasti myöhässä...
