Perjantaina töiden jälkeen ajoimme ensin TK:hin noutamaan venettä. Joanna tuli Aucklandista, sillä hänellä on lainassa vanhempiensa vanha RVR ja se on koko perheen ainoa auto, jossa on vetokoukku. Auto on tosi vanha, joten pelkäsimme koko matkan, että se hajoaa lopullisesti. Mutta hyvin se kesti! Ajoimme perjantaina vielä kaikki kolme Aucklandiin, sillä vietimme yön Jon luona.
Nukuimme aamulla pitkään (eli kahdeksaan, harvinaista herkkua meidän perheessä). Aamupalan jälkeen otimme suunnan kohti Martins Bayta. Ajomatkaa ei onneksi ollut kuin tunti. Teltan pystyttäminen käy jo rutiinilla, joten vene oli vesillä jo pian yhden jälkeen. Harmiksemme kuitenkin totesimme että veneen akku oli tyhjä, joten emme saaneet moottoria käyntiin. Uusi GPS oli kai syönyt akun tyhjäksi. Onneksi Nick muisti, että veneen mukana tuki naru, jolla moottorin (siis tavallinen 85heppanen perämoottori) voi käynnistää manuaalisesti. Pienen odottelun jälkeen olimmekin jo hyvässä vauhdissa.
GPSn ja kalastusoppaan avulla suuntasimme paikoille jotka tiedetään hyviksi kalavesiksi. Ensimmäisellä paikalla ei GPSn fishfinder (kaikuluotain?) löytänyt kalan kalaa, joten jatkoimme eteenpäin. Vieläkään ei luotain löytänyt kaloja, mutta koska ympärillä oli muitakin kalastajia, päätimme mekin kokeilla onneamme. Tai siis Nick kalasti ja minä luin. Ei mennyt kuin hetki kun Nick sai ensimmäisen kalan. Ja minkälaisen kalan! Elämänsä ensimmäisen kingfisherin. Kala pisti kunnolla vastaan, mutta oli valitettavasti liian pieni pidettäväksi. Lain mukaan kaikki alle 75senttiset kingfisherit pitää heittää takaisin, ja meidän oli vain 52cm. Nick oli kuitenkin valtavan innostunut saalistaan. Seuraavaksi koukkuun tarttui pieni (mutta laillinen) snapper, jonka päätimme olevan osa illallistamme. Valitettavasti kalaonni loppui sen jälkeen, joten yksinäisestä kalasta tuli illallisen sijasta maistiainen.
Päivä oli aivan upea. Aurinko paistoi, meri oli melken tyyni ja maisemat aivan mahtavat. Ei edes haitannut, ettei akku ollut lataantunut, vaan jouduimme aina paikkaa vaihtaessamme käynnistämään sen uudestaan narulla. Opimme, ettei minun kannata juoda kaljaa veneessä jossa ei ole vessaa. Eikä myöskään opetella peruuttamaan pitkää peräkärryä ennen kuin olen käynyt vessassa. Pinna meinasi palaa. Nyt kyllä harmittaa, etten opetellut peruuttamista pitempään, sillä autio hiekkaranta olisi ollut siihen ihanteellinen paikka.
Palattuamme takaisin teltalle nautimme vaan olemisesta. Leirintäalueen keittiö oli heti teltan takana, mutta Nick halusi välttämättä paistaa kalan ja makkarat omalla keittimellä (onneksi sain sentään keittää perunat oikealle liedellä). Tuore kala maistuu tosi hyvälle itsepaistettuna. Illan pimeässä nautimme vielä hyvästä viinistä. Täällä tulee pimeää jo yhdeksältä, mutta pitkän päivän päätteeksi olimmekin jo siinä vaiheessa hyvin valmiita petiin. Melkein viimeiseksi sanoin, että eipä olla vielä telttaa sateella jouduttu testaamaan. Ei mennyt kauaakaan kun taivaat aukenivat. Mutta teltta kesti hyvin ja me pysyimme kuivana. Teltassa on sitä paitsi mukava kuunnella sadetta.
Kohtalaisesti nukutun yön jälkeen aamu valkeni harmaana ja pilvisenä. Pohjoistuuli oli navakka, ja toi mukanaan kuumaa kosteutta päiväntasaajalta. Avomerellä aallot olivat liian isoja, joten päätimme suunnistaa niemekärjen toiselle puolelle, sillä toivoimme lahdella olevan tyynempää. Akun kanssa oli taas ongelmia, ja tällä kertaa emme saaneet moottoria käyntiin edes narulla. Nick keksi käynnistää moottorin käyttämällä auton akkua hyväksi (se oli aika hauska näky!). Joten pääsimme kuin pääsimmekin taas vesille. GPS ei tosin enää sen jälkeen toiminut. Lahden suulla merenkäynti oli liian kovaa, joten jäimme lähelle satamaa kalastamaan. Olimme kai suoraan pienen snapper parven päällä, sillä syönti oli kovaa. Tosin kalat olivat liian pieniä, ja vain muutama jäi koukkuun. Mutta tarpeeksi kuitenkin kokonaiseen ateriaan.
Ongelmat alkoivat, kun olimme lähdössä takaisin satamaan. Moottori ei suostunut ollenkaan käynnistymään. Onneksi Nickin vanhemmat olivat ostaneet myös veneeseen myös radion, jolla otimme yhteyttä merivartiostoon. Juuri kun kuulimme, että pelastus tulisi meille hyvin kalliiksi, ohiajavan veneen kippari tarjoutui hinaamaan meidän rantaan. Seuraava ongelma oli, että lahdella vuoksi on voimakas ja oli laskuveden aika. Emme päässeet lähellekään rantaa ennen kuin veneen pohja otti kiinni. Jätimme veneen ankkuriin ja kävelimme rantaan (vettä oli pohkeisiin) odottelemaan vuoksen kääntymistä. Onni onnettomuudessa oli, ettemme joutuneet odottamaan kovin kauaa: parissa tunnissa olimme jo tien päällä. Mutta voin kertoa, että veneen työntäminen pitkin hiekkapohjaa on kovaa työtä! Ja sitten edessä oli vielä reilun kolmen tunnin ajomatka kotiin!
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääsimme onnellisesti kotiin. Ja kaikesta huolimatta olemme erittäin tyytyväisiä hääpäivälomaamme. Ja aiomme myös palata takaisin Martins Bayhin myöhemmin kesällä. Tosin tällä kertaa varmistamme, että akku toimii, jo ennen lähtöä....
JK Maanantain illallinen oli suurimmalta osalta oman kasvimaan tuotoksia ja itse saalistettua kalaa. Nam Nam.
JK2 Täällä marraskuu on prostaattisyövän muistokuukausi. Miehet kasvattaa partaa sen kunniaksi. Nickin päätti ottaa osaa. Onneksi marraskuu on ohi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti