Lisää kalajuttuja!

Aika rientää: Nick ja minä juhlimme jo toista hääpäiväämme tällä viikolla! Kuten viimekin vuonna, juhlistimme hääpäiväämme telttailemalla. Tällä kertaa suunnistimme pohjoiseen ja otimme mukaan Nickin vanhempien veneen.


Perjantaina töiden jälkeen ajoimme ensin TK:hin noutamaan venettä. Joanna tuli Aucklandista, sillä hänellä on lainassa vanhempiensa vanha RVR ja se on koko perheen ainoa auto, jossa on vetokoukku. Auto on tosi vanha, joten pelkäsimme koko matkan, että se hajoaa lopullisesti. Mutta hyvin se kesti! Ajoimme perjantaina vielä kaikki kolme Aucklandiin, sillä vietimme yön Jon luona.


Nukuimme aamulla pitkään (eli kahdeksaan, harvinaista herkkua meidän perheessä). Aamupalan jälkeen otimme suunnan kohti Martins Bayta. Ajomatkaa ei onneksi ollut kuin tunti. Teltan pystyttäminen käy jo rutiinilla, joten vene oli vesillä jo pian yhden jälkeen. Harmiksemme kuitenkin totesimme että veneen akku oli tyhjä, joten emme saaneet moottoria käyntiin. Uusi GPS oli kai syönyt akun tyhjäksi. Onneksi Nick muisti, että veneen mukana tuki naru, jolla moottorin (siis tavallinen 85heppanen perämoottori) voi käynnistää manuaalisesti. Pienen odottelun jälkeen olimmekin jo hyvässä vauhdissa.

GPSn ja kalastusoppaan avulla suuntasimme paikoille jotka tiedetään hyviksi kalavesiksi. Ensimmäisellä paikalla ei GPSn fishfinder (kaikuluotain?) löytänyt kalan kalaa, joten jatkoimme eteenpäin. Vieläkään ei luotain löytänyt kaloja, mutta koska ympärillä oli muitakin kalastajia, päätimme mekin kokeilla onneamme. Tai siis Nick kalasti ja minä luin. Ei mennyt kuin hetki kun Nick sai ensimmäisen kalan. Ja minkälaisen kalan! Elämänsä ensimmäisen kingfisherin. Kala pisti kunnolla vastaan, mutta oli valitettavasti liian pieni pidettäväksi. Lain mukaan kaikki alle 75senttiset kingfisherit pitää heittää takaisin, ja meidän oli vain 52cm. Nick oli kuitenkin valtavan innostunut saalistaan. Seuraavaksi koukkuun tarttui pieni (mutta laillinen) snapper, jonka päätimme olevan osa illallistamme. Valitettavasti kalaonni loppui sen jälkeen, joten yksinäisestä kalasta tuli illallisen sijasta maistiainen.

Päivä oli aivan upea. Aurinko paistoi, meri oli melken tyyni ja maisemat aivan mahtavat. Ei edes haitannut, ettei akku ollut lataantunut, vaan jouduimme aina paikkaa vaihtaessamme käynnistämään sen uudestaan narulla. Opimme, ettei minun kannata juoda kaljaa veneessä jossa ei ole vessaa. Eikä myöskään opetella peruuttamaan pitkää peräkärryä ennen kuin olen käynyt vessassa. Pinna meinasi palaa. Nyt kyllä harmittaa, etten opetellut peruuttamista pitempään, sillä autio hiekkaranta olisi ollut siihen ihanteellinen paikka.

Palattuamme takaisin teltalle nautimme vaan olemisesta. Leirintäalueen keittiö oli heti teltan takana, mutta Nick halusi välttämättä paistaa kalan ja makkarat omalla keittimellä (onneksi sain sentään keittää perunat oikealle liedellä). Tuore kala maistuu tosi hyvälle itsepaistettuna. Illan pimeässä nautimme vielä hyvästä viinistä. Täällä tulee pimeää jo yhdeksältä, mutta pitkän päivän päätteeksi olimmekin jo siinä vaiheessa hyvin valmiita petiin. Melkein viimeiseksi sanoin, että eipä olla vielä telttaa sateella jouduttu testaamaan. Ei mennyt kauaakaan kun taivaat aukenivat. Mutta teltta kesti hyvin ja me pysyimme kuivana. Teltassa on sitä paitsi mukava kuunnella sadetta.

Kohtalaisesti nukutun yön jälkeen aamu valkeni harmaana ja pilvisenä. Pohjoistuuli oli navakka, ja toi mukanaan kuumaa kosteutta päiväntasaajalta. Avomerellä aallot olivat liian isoja, joten päätimme suunnistaa niemekärjen toiselle puolelle, sillä toivoimme lahdella olevan tyynempää. Akun kanssa oli taas ongelmia, ja tällä kertaa emme saaneet moottoria käyntiin edes narulla. Nick keksi käynnistää moottorin käyttämällä auton akkua hyväksi (se oli aika hauska näky!). Joten pääsimme kuin pääsimmekin taas vesille. GPS ei tosin enää sen jälkeen toiminut. Lahden suulla merenkäynti oli liian kovaa, joten jäimme lähelle satamaa kalastamaan. Olimme kai suoraan pienen snapper parven päällä, sillä syönti oli kovaa. Tosin kalat olivat liian pieniä, ja vain muutama jäi koukkuun. Mutta tarpeeksi kuitenkin kokonaiseen ateriaan.

Ongelmat alkoivat, kun olimme lähdössä takaisin satamaan. Moottori ei suostunut ollenkaan käynnistymään. Onneksi Nickin vanhemmat olivat ostaneet myös veneeseen myös radion, jolla otimme yhteyttä merivartiostoon. Juuri kun kuulimme, että pelastus tulisi meille hyvin kalliiksi, ohiajavan veneen kippari tarjoutui hinaamaan meidän rantaan. Seuraava ongelma oli, että lahdella vuoksi on voimakas ja oli laskuveden aika. Emme päässeet lähellekään rantaa ennen kuin veneen pohja otti kiinni. Jätimme veneen ankkuriin ja kävelimme rantaan (vettä oli pohkeisiin) odottelemaan vuoksen kääntymistä. Onni onnettomuudessa oli, ettemme joutuneet odottamaan kovin kauaa: parissa tunnissa olimme jo tien päällä. Mutta voin kertoa, että veneen työntäminen pitkin hiekkapohjaa on kovaa työtä! Ja sitten edessä oli vielä reilun kolmen tunnin ajomatka kotiin!

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pääsimme onnellisesti kotiin. Ja kaikesta huolimatta olemme erittäin tyytyväisiä hääpäivälomaamme. Ja aiomme myös palata takaisin Martins Bayhin myöhemmin kesällä. Tosin tällä kertaa varmistamme, että akku toimii, jo ennen lähtöä....

JK Maanantain illallinen oli suurimmalta osalta oman kasvimaan tuotoksia ja itse saalistettua kalaa. Nam Nam.

JK2 Täällä marraskuu on prostaattisyövän muistokuukausi. Miehet kasvattaa partaa sen kunniaksi. Nickin päätti ottaa osaa. Onneksi marraskuu on ohi!

Lämmintä riittää!

Helle jatkuu. Kuivuus uhkaa. Mutta toistaiseksi vielä puutarha kukoistaa....

Lyhyet tarinat tällä viikolla. Nauttikaa kuvista!

Kesä, NNKY ja idiootit liikenteessä

Kesä on vihdoinkin saapunut! Viikonloppuna oli molempina päivinä 28 astetta varjossa! Onneksi iltaisin viilenee, joten öisin on vielä hyvä nukkua. Mutta kyllä on mukavaa kun on lämmin!


Yleisön pyynnöstä (terkkuja Tampereelle) kerron tällä viikolla vähän enemmän siitä, miten arkipäiväni kuluvat. Olen töissä Nuorten Naisten Kristillisellä Liitolla (Young Women Christian Association YWCA). Tehtävänäni on pyörittää 70 huoneen hostellilla. Suurin osa huoneista on yhden hengen, mutta mukaan mahtuu myös kymmenisen kahden hengen huonetta. Huoneisssa ei ole vessaa, suihkua tai keittiötä, vaan ne on kaikki jaetussa käytössä. Suurin osa asukkaista on pitkäaikaisia, mutta olemme myös uusimmassa Lonely Planet matkaoppaassa, joten reppumatkailijoitakin on melkein joka yö. Nyt kun koulut aloittavat kesälomansa ja opiskelijat ovat jättäneet hostellin, niin toiveena on että reppumatkailijoiden määrä kasvaa.



Minun tehtäviini kuuluu pitää hostelli täynnä, mutta samalla varmistaa että asukkaat eivät aiheuta ongelmia. Olemme kaupungin halvin asumismuoto, joten joudun jatkuvasti käännyttämään halukkaita pois, koska he eivät syystä tai toisesta ole meille mieleen. Otan uusia asukkaita vastaan, ja tarkistan huoneita kun asukkaat muuttavat pois. Pidän huolen, että vuokrat on maksettu ajallaan. Kirjoitan erilaisia raportteja. Markkinoin hostellia netissä ja eri puolilla Hamiltonia. Käyn erilaisissa tilaisuuksissa edustamassa NNKY:tä. Tekemistä riittää, mutta ei niin että olisi kiire.



Minulla on alaisina kolme assistenttia, jotka ovat töissä kun minä olen vapaalla (minun työaikani on arkisin 8-17) Assistentit asuvat kaikki hostellissa, ja kantavat mukanaan puhelinta, joka soi kun joku soittaa toimiston ovikelloa. Heidän lisäkseen hostellissa on töissä taloudenhoitaja ja viikonloppusiivooja sekä apumies, joka vastaa kaikista pikkukorjauksista ja puutarhanhoidosta. Meidän lisäksi NNKY:llä on töissä Anne (johtaja), Noeline (talous), Kathy (Meals on Wheels, valmistaa ja jakaa lounaita kaupungin vanhuksille) ja Jen (vetää ohjelmaa yläasteen tytöille).



Tällä viikolla meillä on töissä kiirettä. Eilen yhden hostellihuoneen remontti valmistui, kun saatiin kokolattiamatot asennetuksi. Illalla meillä oli iso tapahtuma AIDS-päivän kunniaksi. Tänään menen töiden jälkeen turistitoimiston (i-Site) info-tilaisuuteen. Huomenna minulla on 6-kuukauden (aika rientää) palautekeskutelu Anne kanssa. Toivon saavani palkankorotuksen! Torstai-iltana menen kaksiin pikkujouluihin ja perjantaina on Jenin vetämän ohjelman pikkujoulut täällä meillä.

Onneksi joululoma alkaa reilun parin viikon päästä! Olen jouluna kaksi viikkoa lomalla. Se on muuten ensimmäinen loma jonka vietän ihan kotosalla tosi pitkään aikaan. Tosin joulu ja uusi vuosi sotkee vähän kuvioita. Ja kolme päivää olen töissä navetassa (aikaisia aamuja!). Joten ehkä ei pitäisi edes puhua lomasta...

Tähän loppuun vielä tilitystä paikallisesta liikennekäyttäytymisestä. Työmatkastani puolet on maantiellä, missä rajoitusten mukaan voisi ajella mukavasti satasta. Mutta harvasen päivä liikenteessä on idiootteja, jotka eivät syystä tai toisesta seuraa rajoituksia vaan matelevat kahdeksaa- tai yhdeksääkymppiä. Luulen, että yksi syy tähän on ettei täällä ole missään nopeusmittareita: kukaan ei tiedä miten hitaasti he oikeasti ajavat. Toisaalta kuskit vaan ovat niin kiireisiä tekemään jotain muuta (puhuvat kännykässä tai kavereiden kanssa tai meikkaavat etc) etteivät kerkiä keskittymään ajamiseen. Eikä kannata edes puhua traktoreista ja muista työkoneista (miksi niiden pitää olla liikenteessä pahimpaan työliikenneaikaan?) Liian hitaasti ajavat ovat ärsyttäviä ja saavat vereni kiehumaan, mutta vielä pahempia ovat idiootit jotka ohittelevat heitä miten sattuu. Joka päivä näkee vaaratilanteina. Pahimpia hidastelijoita ja ohitettavia ovat koulubussit. Ne on kaikki täällä viime vuosisadalta ja näyttävät että kahdeksassakympissä on huippunopeus saavutettu. Ja kaikilla muilla on niin kiire että ohi on pakko päästä vaikka näkyvyyttä ei olisikaan. Minä pidän etäisyyttä, puren hammasta ja kuuntelen suomipoppia....

Ensi viikolla taas lisää!

Mrs Kluck munii sittenkin!

Sain juuri Nickiltä tekstiviestin: Mrs Kluck muni ensimmäisen munansa poikasten syntymän jälkeen! Aloimme jo olla tosi huolissamme, ettei munia tulisi ollenkaan. Onhan poikasten syntymästä jo kuukausi aikaa. Poikaset ovat jo tosi isoja, mutta vieläkään emme tiedä kumpaa sukupuolta ne ovat. Tällä hetkellä arvailemme, että kolme poikasta, joiden heltta on isompi kuin kahden muun, voisivat olla kukkoja. Tämä sopisi meille hyvin, sillä emo ja kaksi poikasta - tai kolme munivaa kanaa - olisi sopiva määrä munia meille ja kanoille olisi riittävästi tilaa. Nyt vain peukut pystyyn, että Mrs Kluck jatkaa munimista.

Iloiset uutiset olivat tarpeen tänä maanantaiaamuna. Vietin unettoman yön, sillä Miki ei tullut illalla kotiin. Jätämme kissat ulos kun olemme viikonloput poissa (naapurin tyttö käy niitä ruokkimassa), mutta kun olemme kotona, ovat molemmat kissat yöt sisällä. Joten huolestuin, kun Mikiä ei illalla kuulunut kotiin. Nick oli jo unessa enkä halunnut häntä herättää, mutta kauhukuvat Mikin kohtalosta takasivat huonot yöunet. Kun Nick heräsi neljältä töihin, ei Mikiä vieläkään näkynyt missään. Kävelin pimeillä pelloilla taskulampun kanssa reilun puolituntia ja huusin ääneni käheäksi. Mutta kissaa ei näkynyt. Masentuneena palasin kotiin. Juuri kun olin sulkemassa ovea, katti käveli sisään hyvin unisen näköisenä ilman huolen häivääkään. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Yritin vielä nukkua pari tuntia ennen töihin lähtöä, mutta adrenaliini piti minut hereillä. Nyt väsyttää.

Oli varsin ikävä loppu muuten mukavalle viikonlopulle. Olin perjantaina poissa töistä, joten viikonloppu oli pitkä ja rentouttava. Miulla on töissä hyvä diili: työaika on 37.5 tuntia viikossa ja siitä ylimenevät tunnit saan pitää vapaana (tai ottaa palkkana). Koska miun pitää olla töissä vähintään kaheksan tuntia päivässä, niin ylitöitä kerääntyy ihan hyvin. Näin saan päivän vapaaksi melkein joka toinen viikko (ja joulun aluspäivät). Emme ole Nickin kanssa pysähtyneet oikein kunnolla moneen kuukauteen, joten olimme molemmat loman tarpeessa. Nickin kohdalla ei tosin juuri voi puhua lomasta, sillä lypsyt piti hoitaa normaaliin tapaan. Mutta kaiken kaikkiaan saimme vain olla monta tuntia: mie luin ja Nick pelas vuokratulla XBox360:lla. Launtaina kävin auttamassa iltalypsyllä. Kroppa alkaa ilmeisesti jo tottua työhöh, sillä lihakset ei tulleet juuri ollenkaan kipeeksi.

Nickin palkkaan kuuluva puolikas nauta tuli torstaina, joten lihasta ei pitäs vähään aikaan tulla puute: meiän iso pakastin on täynnä nautaa eri muodoissa. Ja parasta on että ruokamailit (foodmiles) on tosi lyhyet: lehmä kasvo meiän laitumella ja teurastettiin vajaan parin kilsan päässä. Tosin voin kuvitella että jossain vaiheessa alkaa tulla possua ikävä.... Ei vaiskaan, tarkoitus on kyllä ostaa ja syödä muutakin lihaa (ja kalaa).

Söimme myös ensimmäiset salaatit omasta puutarhasta. Olen muuten ollut vähän huolissani salaattieni kohtalosta: kanit ovat syöneet/pöyhineet kukkamaani piloille, ja pelkään että kasvimaa on seuraavana vuorossa. Nick oli samoilla linjoilla, ja haulikko kuuluu nyt moottoripyörän (jolla hän siis ajelee päivät pitkät ympäri tilaa) vakiovarusteisiin. Viikonlopun saldo: kaksi kania pakasteeseen ja kaksi muutakin hengiltä. Meiän uusiin jouluperinteisiin kuuluu tosi herkullinen kanipata. Teimme sitä ensimmäistä kertaa viime vuonna, ja se oli tosi hyvää. Vaikka jouduimmekin viimeistelemään sen grillillä kun sähköt menivät poikki kesken hauduttamisen....

Lisää juttuja ensi viikolla!

Hiljaiseloa

Tällä viikolla ei tapahtunut juuri mitään.

Tiistaina Bruce ja Linda kävi tutustumassa miun työpaikkaan
http://www.ywcahamilton.org.nz/ham_hostel.html
ja jatko tästä matkaa meille. He eivät vielä olleet nähneet kanoja ollenkaan. Ja kasvimaallakin on tapahtunut paljon heidän viime käyntinsä jälkeen. Onneks he ei kuitenkaan jääneet yöksi.

Perjantaina olin työn puolesta kuuntelemasa esitystä CarboNZero-ohjelmasta. Se on yks maailman johtavista ohjelmista, joiden avulla organisaatiot voi ensin pienentää hiilijalanjälkeään ja sitten ostaa credittejä loppuja päästöjä vastaan. Myö ollaan lähössä mukaan projektiin, joten vuoden vaihteen jälkeen pääsen laskemaan meiän päästöjen määrää - mukaan lukien roskat. Jippii!

Lauantaina Nickin pomo kutsu työtekijät niiden kaikilta tiloilta (perhe omistaa 5 tilaa) pikkujoulujuhliin. Se oli tietysti päiväsaikaan ettei lypsyaikataulu häiriinny. Oli jokilaivalla lounaalla. http://www.waipadelta.co.nz/ Lounas oli tosi hyvä. Mie en tiedä tälle systeemille suomalaista nimee, mutta ne tuo valitun lounaan raakana pöytään 400C asteisen kiven päällä. Kivi pysyy kuumana ja kokkaa valitun ruoan haluttuun kypsyysasteeseen. Nick ja mie valittiin tonnikala, mikä oli hyvä valinta, sillä sitä voi syödä vähän raakana ja kun pääseen loppuun asti se on jo täysin kypsää.

Sunnuntaina päästettiin kanat ulos aitauksesta samalla kun tehtiin puutarhatöitä. Niiltä ei kestänyt kauaa löytää tietä kasvimaalle ja saman tien ne karkoitettiinkin takas häkkiin. Aluks myö vähän pelättiin, että ne ois vaikee saada takas, mutta kun Mrs Kluckin heitti häkkiin, niin poikaset tuli nopeasti perässä. Myö toivottas, että Mrs Kluck alkas taas jo munii, mutta ainakaan vieläkään tästä ei oo mitään merkkejä. Jos joku tietää miten kanan saa taas munimaan, niin kuulisimme mielellämme vinkkejä!

Till next week!

Synttärijuhlia

Tämä viikonloppu oli yhtä juhlaa!

Nick otti tämän viikonlopun vapaaksi, osaksi koska aamuherätykset ottivat viime viikolla koville ja osaksi että pääsisimme mukaan synttärikesteille. Meillä on yhtä juhlaa, jos ei tarvitse laittaa kelloa soimaan. Lauantaiaamuna yhdeksältä olimme jo pirteinä puutarhatöissä. Ja kun sunnuntainakaan ei tarvinnut nousta ennen puolta yhdeksää sai Nickin univelkansa maksettua.

Lauantain puutarhatöiden jälkeen kävimme äänestämässä. Minäkin saan äänestää täällä pysyvän oleskeluluvan voimin. Kyseessä oli valtakunnalliset vaalit, joissa valittiin uudet kansanedustajat ja puolueet jotka muodostavat hallituksen. Ääniä annetaan kaksi: puolueääni, joka ratkaisee kuinka monta paikkaa kukin puolue saa eduskunnassa ja yksilöääni, joka ratkaisee kuka edustaa vaalipiiriä eduskunnassa. Kaikilla puolueilla on vain yksi edustaja ehdolla kussakin vaalipiirissä. Koska vaalipiirejä on vähemmän kuin eduskuntapaikkoja, puolueääni ratkaisee kuinka monta edustajaa puolue saa omalta listaltaan äänestyksen ulkopuolelta. Muutoksen tuulet puhalsivat täälläkin ja 9 demarivuoden jälkeen uuden hallituksen muodostaan meidän kokoomusta vastaava puolue. Vihreät jäivät hallituksen ulkopuolelle.

Lauantai oli Brucen (Nickin isä) syntymäpäivä, joten äänestyksen jälkeen suuntasimme lounaalle yhdessä Nickin vanhempien ja siskon kanssa. Ostimme Brucelle synttärilahjaksi merikarttakirjan, johon on merkitty koko Pohjois-Saaren parhaat kalastuspaikat. Tästä lahjasta on hyötyä meillekin... Lounaan jälkeen kävimme ostamassa Nickin siskolle lahjan. Jo täyttää torstaina 39v. Ostimme hänelle yrttejä saviastiassa. Siitä on hyötyä koko vuodeksi.



Iltapäivän ja illan vietimme TK:ssä (Nickin vanhempien luona Te Kauwhatassa). Nick ja Bruce puuhasivat veneen kanssa ja me naiset joimme kuohuviiniä. Mielestäni loistava työnjako! Tällä viikolla oli Guy Hawkes päivä (ainoa päivä jolloin täällä saa ostaa ilotulitusraketteja), joten illan pimentyessä suuntasimme takapihalle ampumaan raketteja. Nickin perhe on aivan hullu kun kyseessä on ilotulitus! Suomessa en ole kenenkään nähnyt toimivan yhtä edesvastuuttomasti edes humalassa. Osa hulluudesta oli kyllä ihan vahinko tai vaarallisen rakentin syytä: isossa raketissa olleen ohjeen mukaan käytimme teltantappia sen maassa pitämiseen. Sen jälkeen ei ole tappia näkynyt - ja saimme kaikki kokea kauhun hetkiä kun ammukset sinkoilivat suoraan kohti. Oli tosi onni onnettomuudessa ettei kukaan loukkaantunut!

Sunnuntaina oli vielä yhdet synttärijuhlat kun Nickin siskontyttö täytti kaksi. Tuntui vähän tyhmältä ajaa pitkä matka synttäreille, joissa sankari vietti suurimman osan ajasta Macin leikkialueella, johon oli aikuisilta pääsy kielletty. Synttärit oli siis McDonaldsilla (Layla täytti 2v!). Lahjoja ei avattu ollenkaan eikä aikuiset saaneet kakkua. Vähän jäi huono maku suuhun näistä synttäreistä. Seuraavan kerran kun teemme matkan tyttöjä moikkaamaan pidämme huolen, että saamme myös viettää aikaa heidän kanssaan.

Onneksi synttärit eivät kestäneet kovin kauaa, joten meille jäi vielä aikaa poiketa Nickin isoisän luo. Ron alkaa vihdoinkin piristyä, ja oli ilo kuunnella kuinka elämä alkaa taas voittaa. Toki Ngaioa on vielä ikävä. Ron oli löytänyt kirjeen, jonka Ngaio oli kirjoittanut perheelleen ennen kuin dementia vei järjen. Kaunista tekstiä.

Loppuun vielä kuva kovaa vauhtia kasvavista kananpoikasista. Lisää juttuja taas ensi viikolla!

Kanoille uusi koti

Nickillä oli kiireinen viikonloppu puutarhassa - mie olin sängyn pohjalla flunssassa.

Launtain iso projekti oli siirtää farmin toiselta puolelta löytynyt vanha kanakoppi meiän etupihalle. En oo ihan varma kuinka hyvä idea on saada se etupihalle, koska kanat kuulemma haisee. No kesä näyttää. Nick teki paljon töitä kanakopin kanssa, ja tulos on varsin hieno. Kanojen ulkoilualue on katettu, koska täällä on paljon haukkoja. Kunhan kananpojat vähän kasvaa voimme poistaa alhaalla olevan kankaan. Nyt se estää kananpoikia karkaamasta.



Kananpojat kasvavat vauhdilla. Emme vieläkäään tiedä ovatko ne tyttöjä vai poikia. Aika näyttää. Kissat - varsinkin Miki - ovat innoissaan uusista naapureista. Odotamme vain milloin Miki hyppää kangaskatolle ja menee siitä läpi. Luulen, että mahdollisen tappelun voittaa Mrs Kluck.

Sunnuntaina oli aika käydä puutarhan kimppuun. Koska olimme viime viikonlopun poissa, olivat (nyt hävis sana kaikilla kielillä, pahat kasvit) päässeet villiintymään. Autoin Nickiä ja yhdessä saimme kasvimaan puhtaaksi kahdessa tunnessa. Porkkanat jotka istutimme siemenestä olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, että ne voitiin siirtää puutarhaan. Niitä on satoja! Jos kaikki selvisivät muutosta hengissä, niin syömme porkkanoita täältä ikuisuuteen. Perunat ja salaatit kasvavat myös hyvin - kurkku, kukkakaali ja herneet vähän hitaammin. Eilen istutimme myös tomaatit, chilit ja paprikat. Nyt ei olekaan enää mitään istutettavaa (paitsi basilika). Jäämme siis odottelemaan työmme tuloksia vesikielellä!

Järvellä tuulee

Kuva yllä on Lake Okatainalta. Otin kuvan eilen maanantaina kun oltiin lähössä Rotoruasta kohti kotia. Järvi oli vihdoinkin tyyntynyt - just sopivasti kun meiltä loppu aika nauttia siitä. Launtaista maanantaihin tuuli oli tosi voimakas, ja kaikilla kolmella järvellä joilla veneiltiin oli isot aallot.

Viikonlopun matkan kohteena oli siis Rotorua. Tarkoituksena koeajaa viime viikolla ostetty vene (Linda & Bruce). Matkalla mukana myös Nickin sisko Jo ja eno Rip. Enempää ei veneeseen ois enää mahtunutkaan. Täällä siis venettä kärrättään auton perässä kotoa järvelle ja järveltä järvelle ja tarpeen tullen myös merelle. Hyvä systeemi, mutta bensaa palaa.

Lauantaina mentiin ekaks Lake Rotorualle. Valitettavasti kukaan meistä ei tiennyt että koska järvi on niin matala, että tuulella aallot nousee tosi korkeiksi. Ja mitä MIE en tiennyt, että Linda inhoaa veneessä oloa ellei oo rasvatyyntä. Hän sai paniikkikohtauksen kun oltiin päästy sopivasti noin vartin päähän rannasta. Takas rantaan pääsy oli pisimmät viistois minsaa pitkää aikaa. Miks ihmeessä ihminen ostaa veneen, jos siinä olo aiheuttaa paniikkia. No, miul oli itse asiassa aika hauskaa. Aallot OLI korkeat ja vene otti vettä, mutta miul oli täyssadepuku päällä ja kuvittelin olevani Särkäniemen Tukkijoella. Eka yritys järvellä todisti että vene pysyy pinnalla, mutta oli epävarmaa astuisiko Linda enää koskaa veneeseen.

Seuraavaksi pojat kokeilivat perhokalastusta motellin viereisellä joella. Valitettavasti viime aikoina on satanut niin paljon että joet ovat aivan ruskeita ja mutaisia. Ja tuuli oli myös rannalla liian kova. Eli se siitä kalastusmuodosta. Vetäydyimme motellihuoneeseen viinapullojen kera.

Onneksi aamulla ei krapula vaivannut, sillä tuuli oli tyyntynyt, ja pojat suuntasivat takaisin joelle aamun sarastaessa. Me naiset heräilimme vähän hitaammin, joten kello oli jo lähempänä yhtätoista kun ehdimme Lake Okarekalle. Lake Okareka on järvi jossa asuimme vuoden. Miuta on aina harmittanut etten koskaan päässyt kajakilla järvelle. Nyt mein motellilla oli kajakkeja lainaks, enkä halunnut jättää tilaisuutta käyttämättä. Valitettavasti tuuli ehti taas nousta ja aallot oli aika korkeella. Onneks miul oli taas sadeasu päällä, joten roiskeet ja sisään tuleva vesi ei yhtään haitannut. Miun kannalt oli ikävää, että lounaspaikaks oli sovittu ranta järven vastarannalta ja matka vastatuuleen oli yhtä tuskaa. Lounas oli kuitenkin sen arvoinen. Ja takastulo matka ois ollut yhtä juhlaa paitsi että viimeisessä poukamassa tuuli oli taas vastaan. Mie oikeesti kuvittelin etten pääsis ikinä perille! Lihakset oli aika jäykät (mutta aamuun mennessä jäykkyys oli hävinnyt, jee!) Toiset ei taaskaan saaneet kalaa, mutta onneks paniikkikohtauksiltakin vältyttiin.

Vikana lomapäivänä maanantaina päätimme lähteä ajoissa liikeelle ja ehtiä Lake Rotorualle ennen kuin tuuli taas nousee. Idea oli hyvä, mutta toteutus vähän tökki. Kaikki jotka on Lindan kanssa olleet tekemisissä tietää, ettei tehokkuus ole hänen valttikorttinsa. Eli taas keinutti. Eikä tullut kalaa. Viimeisenä toivona ajoimme vielä Lake Okatainalle (miulle ihan uus tuttavuus). Siellä oli vähän jo tyynempää, mutta kalaa ei vieläkään tullut.

Viikonlopun saldona hyviä vihjeitä siitä mitä tarvikkeita veneessä tarvitaan (kaikille vaihtovaatteet!), muutama kadonnut viehe, tyhjiä alkoholipulloja, auringonpolttamia neniä ja vakaa aikomus palata samalle paikalle tammikuussa on tuulet ovat tyyntyneet. Parempaa kalaonnea ensi kerralla!

Indi katosi ja Mrs Kluck sai poikasia

Viikko on ollut jännitystä täynnä!

Ensin Indi, meidän vanhempi kissa, katosi. Sen jälkeen kun muutimme maalle kesäkuun alussa, Indi ei ole juurikaan ulkona käynyt. Mikä on ollut aika yllättävää, sillä tätä ennen Indi on viettänyt kaikki päivät ulkona. Olemme olleet huolissaan asista, ja ajatelleet että vanhuus on vihdoinkin tullut (Indi on ainakin 15v). Nyt kevään lämmetessä Indi on alkanut vähän käydä ulkona, ja nauttii varsinkin katetusta terassistamme, jossa on auringon paistaessa tosi lämmin. Mutta kertaakaan se ei ole lähtenyt omaa pihaa pidemmälle. Ennen tiistaita siis... Jostain syystä Indi päätti mennä ulos, kun Nick lähti töihin viideltä. Tämä sinänsä oli jo ennen kuulumatonta, mutta se ettei neiti tullut aamupalalle kun kutsuin sitä seitsemältä sai minut huolestumaan. Iltaan mennessä ei Indistä ollut näkynyt edes hännän päätä, joten huolestuminen oli lievä sana kuvaamaan tunnelmia. Nick oli varma, että Indi oli vain mennyt johonkin piiloon kuolemaan, kun taas minä olin varma, että kissalle oli käynyt jotain, ja sen voimat ei riittäneet kotiin tuloon. Painajaisemaiset kuvat mielessäni olivat kovin eläviä. Pimeän tullessa Nick ja minä olimme molemmat varmoja, ettemme enää näkisi Indiä. Olo oli aivan kamala. Ja sitten Indin naama ilmesty ikkunan taakse! Ilo oli suuri, eikä kissa näyttänyt kärsineen seikkailustaan. Toivottavasti tästä ei tule tapa!

Viikon toinen jännitysmomentti on ollut, onnistuuko projektimme tuottaa oma kanatarha. Koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun kumpikaan meistä on siirtänyt munia hautovan kanan pesineen, emme olleet varmoja kuinka Mrs Kluck suhtautuu muuttoon ja miten sen munille käy. Koko viikon olemme käyneet kanaa moikkaamassa, osaksi oman innostuksemme vuoksi muttta osaltaan myös totuttaaksemme sen meidän läsnäoloon. Tänä aamua odotuksemme palkittiin, ja ensimmäiset poikaset kuoriutuivat! Ne ovat niin söpöjä, mutta yritämme olla kiintymättä poikasiin liian paljon: poikapuolisista tulee pian kunniavieraita meidän illallispöydässä!

Unohdin kokonaan mainita viime viikolla, että olen ottanut tärkeän askeleen kohti täyspäiväistä maalaistalon emännän elämää: olin pari viikkoa sitten ekaa kertaa lypsyllä! Tähän asti olen vain auttanut vasikoiden kanssa, lypsylle en vielä ole päässyt. Nyt sekin asia korjaantui. Jos mielessäni yhdistäihin lypsyhommat maitoon ja juustoon etc. en varmaan enää ikinä nauttisi maitotuotteita. Paskan määrä on aivan uskomatoman! Sitä tuntuu olevan joka puolella, enkä ymmärrä miten siitä kaikesta päästään eroon ennen maitotölkkin päättymistä. Tiedän, tiedän - maitotuotteet joita nautimme ovat aivan turvallisia. Mutta silti... Lypsäminen oli ruumiillisesti tosi rankkaa: imetyskupit ovat aika painamat, ja kun ne pitää aina yhdellä kädellä nostaa lehmän utareiden luo, niin 500 lehmän jälkeen käsi on jo aika väsy. Miun selkä myös väsy, koska en vielä luottanut näppitunnelmaan laittaessani kuppeja paikalleen vaan miun pitä aina kumartaa ja kurkistaa sinne lehmän alle. Kun kaikki 720 lehmää oli lypsetty, niin tiesin tehneeni ruumiillista työtä! Mutta tilan isäntä ja emäntä kehu että opin tosi nopeesti. Joten tällä viikolla pääsin opettelemaan lypsyn loppuosaa eli utareiden huuhtelemista. Kuppien laittamiseen verrattuna helpponakki, mutta kyllä kroppa on taas tosi väsynyt. Yllätyksekseni olen nauttinut fyysisestä työstä, enkä malta odottaa että pääsen taas lypsylle!
Ensi viikonloppu on täällä pitkä, kun maanantai on pyhäpäivä. Olemme menossa Rotoruaan kalaan Nickin vanhempien, siskon ja enon kanssa. Eli viikon päästä tiistaina luvassa kalajuttuja! Heippa siihen saakka!

Lehmä söi tillin ja meille tuli kana

Kevään myötä maalaiselämästä ilmenee ihan uusia puolia - ja hajuja.

Talomme etupihalla on iso aitaus joka on kai joskus ollut kasvimaa, mutta edelliset asukkaat käyttivät sitä lähinnä roskien polttopaikkana (meillä ei siis käy roska-auto, vaan kaikki roska jota ei voi kierrättää tai laittaa kompostiin poltetaan talon takana vanhassa peltitynnyrissä). Emme antaneet tämän olla esteenä oman kasviman rakentamiselle. Viime kesänä Rotoruassa oma kasvihuoneemme tuotti mukavasti yrttejä, tomaatteja ja chilejä, joten halusimme ehdottomasti nauttia oman maan tuotteista myös tänä vuonna. Siivottavaa oli aika paljon, ja maa piti myös aurata, mutta loppujen lopuksi pohjustustyöt veivät yllättävän vähän aikaa.

Nyt kasvimaalla kasvaa perunaa, porkkanaa, herneitä, kukkakaalia, purjoa, salaattia ja kurkkua. Parin viikon päästä on aika laittaa tomaatit, paprikat ja chillit kasvamaan. Erillisellä yrttimallaa kasvaa tinjamia, oreganoa, persiljaa, tilliä, rosmariinia, minttua ja pari muuta joiden suomalaisia nimiä en muista tai tiedä.

Tillistä pääsemmekin sitten tämän viikon ensimmäisiin jännityshetkiin. Täkäläiseen maidontuotantoon kuuluu, että lehmiä siirretään laitumelta toiselle aina lypsyjen välissä. Laitumet on aidattu niin pieniksi, että laumalle riittää juuri sopivasti ruokaa 12 tunniksi. Talomme ympärillä on joka puolella laitumia, joten on päiviä jolloin lehmät ovat alle 20m päässä. Alkuviikosta lehmät viettivät yön etupihamme vieressä olevalla laitumella. Yön aikana lehmät päättivät että ruoho aidan takana on vihreämpää, tulivat aidan läpi ja kävivät aterialle. Ruohon lisäksi tilli ja viime viikonloppuna istutetut kukat kävivät hyvin kaupaksi. Aamulla jäljellä oli vain haisevia paskakasoja.

Tyhmintä koko jutussa on se, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun lehmä tulivat vierailulle. Viime kuussa lehmät olivat samassa aitauksessa päivän, ja silloinkin ne murtautuivat pihallemme. Nyt isäntä lupasi meille porttiin kunnon lukon...

Viikon toinen jännitysmomentti on ollut kanan hankkiminen. Alkuviikosta emäntä kysyi Nickiltä, kiinnostaisiko meitä adoptoida villikana, joka hautoo noin kymmentä munaa vanhassa aitassa. Asiasta keskusteltuamme päätimme ottaa kanan hoitoomme. Saimme tilalta vanhan kanahäkin ja heiniä. Kun kaikki oli valmista uutta tulokasta varten kävimme yön pimeydessä noutamassa kanan munineen kotiin. Kun kanan muuttaa pimeydessä, se raukka ei edes tajua muuttaneensa. Mutta sen verran se taisi muuttoa säikähtää, että muni ajomatkan aikana pari uutta munaa. Eli nyt meillä on takapihalla kana, jolla on 13 munaa haudottavana. Poikasia odottelemme aikaisintaa viikon päästä. Kutsumme kanaa nimellä Mrs Kluck. Sitä ei syödä, mutta osa sen poikasista päättyy ruokapöytäämme. Munista nyt puhumattakaan.

Lisää taas ensi viikolla!