Perheenlisäystä

Meille tulee vauva!

Laskettu aika on huhtikuun alussa eli ensimmäinen kolmannes on onnellisesti takana. Ensimmäinen ultra varmisti, että vauvalla on kaikki tässä vaiheessa hyvin. Varmistui myös, että perhe kasvaa vain yhdellä (kaksoset kun oli tilauksessa...)

Minä voin hyvin. En ole oksentanut kertaakaan! Väsynyt olen kyllä ollut, ja olemme monena iltana Nickin kanssa nukkumassa jo ennen yhdeksää. Ehkä on vain hyvä nukkua mahdollisimman paljon nyt kun vielä voimme. Kuuden kuukauden päästä jää unet paljon vähemmälle...

Nick on aivan innoissaan isäksi tulosta. Tämä on suuri askel meille molemmille, mutta näinhän me asioiden toivoimme etenevän. Olimme kyllä aluksi aika hämmentyneitä, sillä tulin raskaaksi paljon nopeammin kuin olimme odottaneet. Yllätys oli kuitenkin mitä mieluisin. Ja nyt vain nautimme odotuksesta!

Aiomme pitää lapsen sukupuolen yllätyksenä ihan loppuun asti. Nimet on jo valittu, mutta mieli voi kyllä vielä tässä muuttua. Nimen valinnassa tärkeintä on, että se toimii sekä englanniksi että suomeksi. Tosin toiseksi nimeksi tulee joka tapauksessa tytölle Maria ja pojalle James tai Jamie. Pitäähän sitä sen verran pitää sukujen perinteitä voimassa!

Tähän loppuun vielä kuva pikkuisesta. Hän seisoo päällään, jalat sojottaa ylös ja kädet on naaman edessä. On se ihmeellinen, vai mitä?

Rasismia?

Päätin kuitenkin vielä sivuta viime viikkoista aihetta.

Kolme vuotta Uudessa-Seelannissa on opettanut minulle, etten ole aivan niin avaramielinen kuin olen aina kuvittelut. Tässä maassa on todella vaikea olla olematta rasisti.

Tähän alkuun on todettava, että yksilötasolla minulla ei ole mitään maoreja vastaan. Kaikki tuntemani maorit ovat mukavia ihmisiä. Ja tässä maassa on paljon menestyviä maoreita, joten alla olevat yleistykset eivät todellakaan koske kaikkia.

Mutta kulttuuritasolla mättää. Jos rasismi on sitä, että pitää muita rotuja omaa rotuaan huonompana, niin taidan olla rasisti. Maorit eivät voi syyttää kuin itseään siitä, että monet heistä ovat taloudellisesti huonommassa asemassa kuin me muut. Se, että heiltä vietiin maat 150 vuotta sitten, ei riitä syyksi arvoille, joita he lapsilleen tänä päivänä opettavat.

Monet maorit haluavat itsenäisen maori-valtakunnan, mutta sitä odotellessa elävät kyllä mielellään valtion kustannuksella. Torstaisin maksettavat työttömyyskorvaukset menevät monesti ensin vanhempien huumeisin ja viinaan, ja jos jotain jää jäljelle, niin sitten lapsille ostetaan ruokaa. Täällä ei ole kouluruokailua niin kuin meillä, joten lapset eivät saa edes yhtä kunnon ateriaa päivässä. Terveellisestä ruoasta ei ole tietoakaan, sillä pikaruoat ovat enemmän vanhempien mieleen. Liikalihavuus on täällä todellinen ongelma, vaikka lapset usein ovat nälkäisiä.

Koulutus on varma tapa päästä elämässä eteenpäin, mutta monet maori-lapsista lopettavat koulun heti kuin mahdollista. He ovat vanhemmiltaan oppineet, että valtio maksaa. Monet tytöistä saavat ensimmäisen lapsensa jo teini-iässä. Muistan kun asuimme Rotoruassa, kuinka silloinen työkaverini surkutteli, että hänen 15-vuotias tyttärensä on todennäköisesti pian tulossa kertomaan raskaudestaan. Jos kyseessä olisi ollut minun tyttäreni, olisin kyllä vienyt hänet kiireen vilkkaan lääkärille e-pillereitä hakemaan.

Täällä on telkkarissa jatkuvasti tietoiskuja, jotka on selvästi osoitettu maoreille. Mainoksissa kerrotaan imettämisen eduista ja papa-testien tärkeydestä. Asioista, jotka itsestä tuntuvat aivan itsestään selviltä.

Niin kuin sanoin, yksilötasolla maorit ovat mukavia, ja monet heistä ovat myös menestyneitä. Mutta on vaikea olla huomaamatta, kuinka kulttuuritasolla monet asiat ovat huonosti. Vaikka mahdollisuudet ovat täällä kaikille enemmän tai vähemmän samat, niin osa asukkaista ei vain halua hyötyä niistä. Minusta se tuntuu aivan uskomattomalta, ja siksi kai olen rasisti. Ei mitenkään mukava tunne.

Waitangi sopimus

Tiesittekö että Uudessa-Seelannissa käydään vieläkin oikeutta sopimuksesta, joka allekirjoitettiin vuonna 1840?

1840 allekirjoitettu Waitangi-sopimus teki Uudesta-Seelannista osan Iso-Brittanniaa. Sopimuksen allekirjoitti 540 maorien heimopäällikköä sekä tietysti Iso-Brittanian edustajat.

Maorit ovat hekin suhteellisen uusia tulokkaita näillä saarilla. Historian kirjojen mukaan ensimmäiset ihmiset vierailivat Pohjois-Saarella joskus 500-luvulla, mutta varsinainen asutus täällä alkoi vasta 1350 tietämillä. Varsin myöhään siis verrattuna naapurimaa Austaliaan, jota aboriginaalit ovat kutsuneet kodikseen viimeiset 40 000 vuotta.

Vieläkin kiistellään siitä, mistä maorit aikoinaan tulivat, mutta on vahvoja viitteitä siitä, että 1350 tietämillä saapuneet kanoottikunnat tulivat Tahitilta. Kanootteja tuli seitsemän, ja vieläkin moni maori pystyy kertomaan millä kanootilla heidän esivanhempansa saapuivat Uuteen-Seelantiin.

Eurooppalaisten saapumisesta saarille ei ole varmaa näyttöä ennen vuotta 1642. Varsinainen kiinnostus maata kohtaan virisi vasta 1700-luvun lopulla. Maorien ja eurooppalaisten yhteiselämä ei ollut leppoista, vaan pientä rähinää oli koko ajan. Toisaalta maorit kyllä tappelivat keskenäänkin. Yksi Waitangi-sopimuksen tavoitteista oli rauhoittaa tilannetta.

Syy jatkuviin oikeudenkäynteihin maorien ja kruunun välillä on, että Waitangi-sopimuksesta tehdyt kaksi kieliversiota erosivat merkittävästi toisistaan. Englannin kielisessä versiossa maorit selvästi tulivat Iso-Brittanian alaisiksi kun taas maori-versiossa he selvästi säilyttivät itsenäisyytensä. Ongelmia syntyi, koska englantilaiset kokivat oikeudekseen tehdä päätöksiä maan ja vesistöjen käytöstä ottamatta huomioon maorien kantaa asiaan. Monia maoreille tärkeitä ja pyhiä paikkoja otettiin käyttöön ilman heidän suostumustaan. Vasta viime aikoina hallituksen ovat myöntäneet, että väärinkäytöksiä on tapahtunut ja että maorien kuuluu saada korvauksia menettämistään alueista.

Monet maori heimot ovat jo näitä korvauksia saaneet. Jotkut heimoista ovat osanneet hyödyntää näitä varsin merkittäviä taloudellisia etuja hyvin ja ovat tänä päivänä merkittäviä yrityksiä. Toiset heimoista taas tuhlasivat saamansa rahat turhuuksiin, ja ovat nyt melkein samassa tilanteessa kuin aikaisemmin. Yksilötasolla moni maori yrittää todistaa, että kuuluu hyvin menestyvään heimoon saadakseen osansa etuuksista.

Oikeudenkäynnit ovat edelleen käynnissä, joskin niille asetettu takaraja lähestyy nopeasti. Osa maoreista ei ikinä tule hyväksymään, etteivät maorit ole itsenäinen kansa. Tuskin täällä kuitenkaan sisällissotaa syttyy, sillä sellaisia maoreja on hyvin vähän. Suurin osa on tyytyväisiä elämäänsä osana monikulttuurista Uutta-Seelantia.

Tähän päättyy tämän kertainen historian oppitunti. Toivottavasti ensi viikolla on jo mielenkiintoisempia juttuja...

Nickin mummon hautakivi

Lauantaina oli Nickin mummon kuoleman vuosipäivä. Paikalliseen tapaan ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi paljastettiin hautakivi. Paikalla oli iso joukko Nickin sukulaisia. Ilmat suosi ja aurinko paistoi.


Hautakivi on varsin kaunis, vai mitä?


Alkoholi tuntuu olevan osa kaikkia uus-seelantilaisia juhlia. Hautausmaalla nosteltiin kuppia mummon kunniaksi. Naiset joivat likooriä ja miehet olutta. Picniciä pidettiin viereisen haudan päällä. Toivottavasti Alice ei pistänyt pahakseen...

Mitäpä olisi viikonloppu ilman puutarhatöitä? Tällä kertaa rikkaruohot saivat kyytiä Nickin vanhempien luona. Teimme vaihtokauppa sopimuksen: me kitkemme kasvimaat ja he auttavat meitä katetun terassin maalaamisessa myöhemmin keväällä.

Haalarit on todella kätevät myös puutarhatöissä!

Tässä vielä kuvia Nickin vanhempien marjapensaista. Ne ovat kasvaneet paljon häiden jälkeen, kun isä, Jyri ja Piia ovat ne viimeksi nähneet.

Hedelmäpuut ovat myös kasvaneet. Ne ovat tähän aikaan vuodesta kauniisti kukasta. Kevät tulee vauhdilla...