Miten meillä aina onkin näin huono säkä lomien suhteen? Rotoruan reissulla satoi. Ja nyt aloitimme 4 päivän reissun pohjoiseen vesisateessa ja nuhaisina. Sofia on ollut nuhassa jo viikon verran, ja me muut saimme häneltä tartunnan juuri sopivasti loman alla. Onneksi Sofian olo on sentään jo parantunut.
Eli otimme torstai-aamuna suunnan kohti pohjoisen Bay of Islandsia. Eka pysähdys oli Nickin isoisän luona, kun palautimme hänen autonsa, jonka hän lainasi meille ennen Sofian syntymää. Paluumatkalla poimimme mukaan rakkaan vanhan Starlett-auton. Kiva kun meillä on vihdoinkin kaksi autoa!
Torstai meni muutenkin ajaessa, sillä kokonaismatkaa kertyi melkein viisisataa kilsaa. Onnistuimme tauottamaan matkaa hyvin Sofian ruokailujen aikaan, joten matka sujui varsin rattoisasti ilman suurempia itkuja. Olimme perillä Paihiassa ennen viittä, joten ehdimme vielä käymään tutustumassa keskustaan (ja Erja kerkesi tuliaisostoksille, mistä on tullut hänelle varsinainen harrastus, matkalaukku täyttyy hyvää vauhtia...) Ennen Sofian nukkumaanmenoa kävimme vielä syömässä thai-ravintolassa. Erja ihastui thai-ruokaan ja lupasi käydä kokeilemassa Lahden thai-ravintoloita kotiin päästyään.
Perjantai-aamu valkeni(?) sateisena ja tuulisena, joten muutimme matkasuunnitelmia. Kävimme aamulla koko poppoolla tutustumassa Waitangi-museoon. Siellä katsotaan Uuden-Seelannin syntyneen 1840, kun Iso-Britannian ja maorien edustajat allekirjoittivat sopimuksen, jolla Uudesta-Seelannista tuli osa Iso-Britannian kansainyhteisöä.
Tämä masto seisoo paikalla jossa sopimus allekirjoitettiin. Se on öisin valaistu ja näkyy pitkälle.

Törmäsimme suomalaistyttöön, joka otti meistä harvinaisen yhteiskuvan.

Iltapäivällä Nick lähti kalaan ja me tytöt otimme lautan lahden yli Russelliin. Russell on viehättävä pikkukaupunki, joka oli aikoinaan Uuden-Seelannin pääkaupunki. Se oli valaiden pyytäjien kohtauspaikka, jota kutsuttiin myös nimellä Hellhole of Pacific. Tätä aluetta muuten kutsutaan Bay of Islandsiksi, koska täällä on 140 saarta. Russellissa on myös koko maan vanhin kirkko. Hautakivet kertovat mielenkiintoista tarinaa menneiltä vuosilta ja seinissä näkyy luodinreikiä maori-sotien ajoilta.

Tässä kuva Sofian ensimmäiseltä merimatkalta. Ei näytä tyttöä turhan paljon jännittävän...

Onneksi muutimme suunnitelmia ja siirsimme matkan kohokohdan eli delfiiniristeilyn lauantaiaamulle. Alunperin meidän oli tarkoitus jatkaa matkaa heti aamusta, mutta muutimme mielemme kun säätiedotuksen lupailivat lauantaille paljon perjantaista parempaa keliä. Lauantai-aamu valkenikin tosi kauniina. Nick ja Sofia jäivät maihin viettämään isä-tytär laatuaikaa, ja me Erjan kanssa lähdimme risteilylle. Tuskin olimme päässeet irti laiturista, kun ensimmäiset delfiinit hypähtelivät laivan vierellä. Niitä oli upea katsella, ja välillä ne olivat niin lähellä että niitä olisi voinut koskettaa. Normaalisti delfiinien kanssa voisi myös uida, mutta tässä parvessa oli myös poikasia, joten uiminen ei ollut sallittua.


Seuraava pysähdys Etelä-Amerikka! Erja ihastelee Tyyntä valtamerta.

Saimme nähtävää koko rahan edestä, kun veneen vierelle ilmestyi muutama tappajavalas eli orca. Ne viettivät vain vähän aikaa aina pinnalla, joten kuvat eivät onnistuneet, mutta livenä niitä oli mukava katsella.

Matkaan kuului myös käynti Hole in the Rockilla. Sää suosi sen verran, että pääsimme ajamaan myös reiän läpi. Olo oli vähän kuin vuoristoradalla!

Paluumatkalla pysähdyimme idyllisessä lahdenpoukamassa. Erja pääsi kastelemaan varpaansa Tyynessä valtameressä! Erja pelkää kovasti haita, ja oli varma että näki sellaisen uiskentelemassa ihan siinä vieressä....

Lauantai-iltapäivä meni autossa istuessa. Tie kulki läpi vanhojen kauri-metsien, jossa vanhimmat puut ovat yli 100-metriä korkeita! Sofia ei paljoa välittänyt mutkaisista teistä. Illaksi olimme varanneet huoneet Bed&Breakfast-majatalosta. Majataloa piti isäntäpari, joka myös valmisti meille herkullisen illallisen. Olimme ainoat vieraat, joten olimme kuin kotonamme. Huoneet olivat suuria ja vuoteet vielä suurempia. Valitettavasti miun yskä piti minua ja Sofiaa heräillä monta tuntia.

Parantelin flunssaa kotona maanantaina ja tiistaina. Nautimme Sofian kanssa kesän ensimmäisistä hellepäivistä!