keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen 2011

Olipas mukava pääsiäinen! Oli juuri sopivasti puuhaa, mutta myös aikaa ihan vaan olla.

Nickillä oli vapaapäivät perjantaina ja maanantaina, joten saimme nukkua "pitkään" kahtena aamuna. Tai Nick sai nukkua normaalia pitempään, Sofia herätti meidät normaaliin tapaan puoli seitsemältä.


Aamu-unien jälkeen perjantaina Nick otti suunnan kohti Rotoruan taimenjokia. Virtaset, Sofia ja minä seurasimme perässä vähän hitaammalla tahdilla. Päivä ei ollut paras mahdollinen kalastamiseen tai nähtävyyksien ihailemiseen, mutta selvisimme molemmista kunnialla. Harmi kyllä, Jammulla oli jalassa tulehdus, joka teki kävelemisen vaikeaksi. Mutta autollakin pääsee järveltä toiselle - varsinkin kun Sofian päiväunien aika. Illalla meidän perhe suunnisti kotiin ja Virtaset jäivät Rotoruaan nauttimaan maori kulttuuri-illallisesta.

Lauantaina Jammu ja Tuija tutustuivat Wai-O-Tapun geothermaaliseen ihmemaailmaan ja Taupo-järven maisemiin. Meillä oli Sofian uintipäivä. Sofia on kuin kala vedessä (heh heh). Hän selvästi nauttii vedessä olosta. Nick ja minä saamme vuoroviikoin nauttia altaassa olosta. Nick ja Sofia antoivat minulle vapaa iltapäivän ja kävivät kahdestaan kaupassa ja kierrätyskeskuksessa. Kyllä päiväunet tekivätkin poikaa!


Sunnuntain oli Nickin vuoro nauttia tyhjästä talosta, kun me Sofian kanssa veimme Virtaset tutustumaan Raglaniin ja ihastelemaan länsirannikon aaltoja. Raglan on surffauskohde, eikä sää ja vuodenaika olleet parhaat mahdolliset kaupungista nauttimiseen. Yllättävän paljon oli kuitenkin ihmisiä liikkeellä. Varsinkin kun ottaa huomioon, että pääsiäissunnuntaina on kauppojen oltava kiinni.

Maanantaina piti mennä kirkkoon, mutta täällä ei näköjään ole jumalanpalveluksia ollenkaan toisena pääsiäispäivänä. Harmi. Ensi viikonloppuna uusi yritys.



Maanantai oli paitsi toinen pääsiäispäivä ja sen takia kansallinen vapaapäivä, myös ANZAC Day eli tavallaan täkäläinen kaatuneiden muistopäivä. Sitä juhlitaan aina 25. huhtikuuta, päivänä jolloin Uuden Seelannin ja Australian joukot aloittivat maihinnousun Gallipolissa Turkissa 1915. Harmittavasti tänä vuonna kaksi kansallista vapaapäivää osui samalle päivälle, mikä tietää yhtä vapaapäivää vähemmän meille tavallisille duunareille. Eikä niitä muutenkaan ole yhtään liikaa!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Riikka ja Nick ja Sofia!
Kauniit kiitokset kestityksestä ja nähtävyyksien esittelystä! Tajuamme kaiken näkemämme ja kokemamme aikaa myöten, kuvia katsellessa! Oli kiva nähdä teidät kaikki, kovasti haleja kaikille!
Harmi tuo Sofian sairastuminen, onneksi lapset nopeasti parantuvat.
terveiset Tampereelta Tuija ja Jammu