Sunnuntaina oli täkäläinen isänpäivä. Eka isänpäivä on Nickille tosi tärkeä. Olemme sopineet, että Sofia antaa vain itsetehtyjä lahjoja, mikä aiheuttaa tässä vaiheessa vielä vähän haasteita. Mutta Sofia auttoi minua leipomisessa, joten Nick sai isänpäivä lahjaksi omakätisesti tehdyn pullan. Ja äiti auttoi kortin tekemisessä. Seuraavan kerran isänpäivää vietetetäänkin jo marraskuussa, kun vaari on täällä juhlimassa suomalaista isänpäivää!
Meillä oli muutenkin aivan mahtava viikonloppu ja mie oon paljon positiivisemmalla fiiliksellä kuin viime viikolla!
Ensinnäkin selvis, ettei Sofia vierasta miun tissiä. Hän vaan kuvittelee, että mie yritän laittaa nukkumaan kun otan syliin. Kun hälle antaa ensin pari tippaa maitoa/vastiketta pullosta sitterissä, niin sitten kelpaa taas rintakin tosi hyvin.
Toisekseen ollaan nyt kolme yltä menty yhdellä syöttämisellä. Annan Sofialle tutin kun se herää ekan kerran yhdentoista pintaan, ja hän nukahtaa heti uudestaan. Eikä ees herää kun tutti tippuu! Ja sitten syödään yhen ja kahen välillä. Viideltä kun Nick lähtee Sofian uni vaihtuu tosi pätkittäiseksi ja hän kääntyilee ja ähisee paljon. Otan hänet yleensä viereen tässä vaiheessa, kun saan paremmin nukuttua itse niin. Yleensä Sofia nukahtaa vielä syvään uneen noin puoleksi tunniksi ja sitten taas syödään puoli seitsemän maissa.
Ja lisäks eilen maistettiin isänpäivän kunniaksia bataattia. Ei oo tarkoitus korvata maitoa/vastiketta kiinteellä vasta kun 6kk iässä, mutta maistellaan jo nyt. Sofia on niin kiinnostunut mein syömisestä ja juomisesta, että päätettiin antaa sillekin maistiaisia. Ja hyvin tuntu maistuvan. Sofia ei varmaan ees tarvi nokkamukia, sillä se maistelee vettä miun lasista ihan hyvin.
Mitähän kivaa keksitään tällä viikolla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti