Olipahan taas!
Otin viime viikolla kaksi päivää lomaa töistä, jotta voin viettää aikaa Christine-emännän kanssa ja opetella hoitamaan vasikoita. Heti ekana aamuna kävi selväksi, ettei tästä seikkailusta tule kuvia otettua. Kädet kyynärpäitä myöten mudassa ei ole paras tapa käyttää kameraa. Joten se siitä ideasta.
Muutenkin kaikki meni päin peetä. Kysyin Christineltä sopiiko hänelle nämä neljä päivää ja sain myöntävän vastauksen. Todellisuudessa viime viikon loppu oli koko vasikoinnin kiireisin, kun kolmessa päivässä odotettiin syntyvän melkein 150 vasikkaa. Ja kun vielä satoi kaatamalla, oli Christinellä koko ajan todella kiire. Eli hän ei ehtinyt minua opettaa, eikä hänellä riittänyt aikaa ja kärsivällisyyttä minun kysymyksilleni. Perjantain aamusyötön jälkeen kyllästyin tunteeseen olla koko ajan tiellä ja kysyin onko parempi jos en enää ole auttamassa. Helppottuneena Christine vastasi kyllä. Kaikelta tältä olisi vältytty, jos Christine olisi kertonut kiireestä jo kun asiasta kysyin. Otin kaksi päivää lomaa aivan turhaa. Olo ei ollut kaikkein positiivisin.
Mutta ehdin kyllä oppia paljon jo reilun päivän aikana. Olen kirjottanut kaiken muistiin, ja uskon että yhdistämällä voimamme Nick ja minä kyllä pärjäisimme keskenämmekin vasikoinnista, jos siihen tilaisuus ensi vuonna tulee. Ainoa ongelma on siinä, että tänä vuonna vasikat ovat tosi terveitä, joten sairauksien hoitamisesta minulla ei ole käsitystä. No, tekemällä oppii.
Vasikat ovat tosi suloisia, mutta niillä on terävät hampaat (sormet on niiden suussa jatkuvasti kun niitä opettaa imemään). Suloisimpia ovat risteytykset, joissa on mukana Eyshire-lajia: niillä on kauniin pinkki nenä, sydän otsalla ja valkoiset sorkat. Vasikat kasvavat hurjaa vauhtia: eron vastasyntyneisiin huomaa jo parissa päivässä.
Minulla oli myös synttärit viime viikolla. Kävimme lauantaina lounaalla Hamiltonissa ja illalla Nick kokkasi minulle tosi hyvän italialaisaterian. namnam.
Saada nähdä mitä tämä viikko tuo tullessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti