Takaisin pohjoiseen

Taas lomalla! Nautimme viimeisestä pitkästä viikonlopusta isän kanssa ottamalla taas kerran suunnan kohti Paihiaa ja Bay of Islandsia. Kun isä ensi kuussa lähtee kotiin, niin sitten ei meilläkään ole enää syytä - tai rahaa - olla reissussa joka kuukausi. Sitä paitsi pitää säästää lomapäiviä, että päästään helmikuussa Suomeen! Eli meillä oli monta hyvää syytä ottaa kaikki irti tästä viikonlopusta.

Torstaina aloitimme matkan lounaalla Grandpan luona. Grandpa alkaa toipua kesän sairastelusta ja nauttii kovasti kun pääsee ajelemaan uudella skootterillaan. Se kulkee aika vauhtia! Kävimme myös moikkaamassa Joannaa hänen työpaikallaan.

Yöksi menimme Johnnyn äidin Adyn luokse. Ady asuu parikyt kilsaa Aucklandin pohjoispuolella. Johnny ja Claudia ovat tietysti Italiassa, missä Lucan pitäisi saada pikkusisko tai -veli päivänä minä hyvänsä.

Adyn talolta on vain muutaman minuutin matka biitsille. Mietimme vähän, että mitä Sofia tykkää biitsistä, kun viimeksi telttailessa hän vielä pelkäsi hiekkaa. Ei olisi tarvinnut yhtään huolehtia! Sofia ei ollut moksiskaan hiekasta vaan käveli ihan tyytyväisenä veden rajassa. Sofia tykkäsi myös aalloista ja kiljui riemusta kun Ady ja Nick nostivat häntä käsistä isojen aaltojen yläpuolelle. Harmillisesti varusteet eivät olleet uintiin sopivat, joten kaikkien oli tyytyminen kahlaamiseen.

Adyn luona oli myös muita hauskoja juttuja. Isot kivat portaat joita oli kiva kiivetä ylös (alas pääsi parhaiten äidin sylissä, kun kärsivällisyys ei riittänyt peruuttamiseen). Adyn kissa ei ollut moksiskaan pikkuneidistä, joten sitä oli kiva silitellä.

Hauskaa oli myös syöttää sorsia, jotka kokoontuvat aina nousuveden myötä puutarhan perälle.

Parasta oli kuitenkin keinuhevonen! Meni hetki ennen kuin Sofia uskaltautui satulaan, mutta sitten hän sai nopeasti juonesta kiinni.

Perjantaiaamuna suuntasimme Whangarei Headsiin Nickin sedän (Brucen veli) Richardin ja hänen vaimonsa Pollyn luokse. Emme olekaan heitä nähneet sitten Nickin mummon hautajaisten jälkeen, joten tämä oli eka kerta kun he näkivät Sofiaa. Nickille oli tärkeintä päästä kalaan tai siis viedä isä kalastamaan. Isähän ei ole vielä saanut kalan kalaa koko täällä olo aikana lukuisista yrityksistä huolimatta. Richardin vene on pieni jolla, joten pojat saivat lähteä kalaan kolmistaan ja minä jäin Sofian kanssa kotiin odottelemaan Pollyn töistä tuloa. Vartti sen jälkeen kun pojat lähtivät taivaat aukesivat, ja vettä tuli kaatamalla. Olin varma, ettei kalastamisesta tulisi mitään, mutta eipä vaan poikia kuulunut kotiin. Vasta parin tunnin päästä kolme likimärkää miestä palasi kotiin. Sade ja epämukavuus ei kuulemma ollut haitannut ollenkaan, sillä kala söi tosi hyvin. Isäkin sai vihdoinkin kalan! Tai siis viisi kalaa, mutta vain yksi niistä oli tarpeeksi iso pidettäväksi. Isä sanoi, että kalastaminen oli tosi erilaista kuin Suomessa ja oli tosi vaikea saada kala pysymään koukussa.

Lauantaiaamuna söimme pannulla paistettua snapperia aamupalaksi, niin että napa meinasi revetä. Kyllä oli hyvää!

Sofian aamu-unien aikana ajoimme vielä tunnin kohti pohjoista ja lopullista määränpäätämme Paihiaa. Paihiaan päästyämme jouduimme keskelle isoa pyöräilytapahtumaa. Kuulemma yli 400 pyöräilijää osallistuu vuosittaiseen tapahtumaan ja lauantaina heillä oli välipysähdys Paihiassa. Onneksi saimme sentään motellista huoneen! Menimme samaan motelliin kuin keväällä Erjan kanssa, mutta tällä kertaa otimme huomattavasti suuremman huoneen.

Menimme lounaalle Russeliin lautalla, joka oli täynnä pyöräilijöitä. Hyvä että Sofian rattaat mahtuivat kyytiin! Oli pakko ottaa kuva Sofiasta, sillä samalta kohtaa hänestä kuva myös viime reissulta, kun Sofia oli ekaa kertaa merellä. Tällä reissulla ei valitettavasti nähty delfiinejä! Lounasta joimme (ei ollut vielä nälkä) Uuden Seelannin vanhimmassa pubissa.

Iltapäivällä oli tarkoitus vielä käydä näyttämässä isälle historiallinenWaitangi, mutta iski reissuväsymys ja makoilimme vain motellilla. Sofian nukkumaanmenon jälkeen kävimme hakemassa Thai-ruokaa tutusta ravintolasta. Erja tykkäsi ruoasta kovasti, mutta isä ei ollut aivan yhtä ihastunut. Well, you cannot win them all!

Tähän loppuun vielä söpö kuva Sofiasta sunnuntaiaamun kirpeydessä. Sofia pärjäsi tosi hyvin pitkän kotimatkan aikana. Pysähdyksineen olimme tien päällä melkein kuusi tuntia eikä Sofia valittanut juuri ollenkaan.