Moro kaikille
Sofia
Olen ollut jo yli kaksi kuukautta Sofian kanssa.
Aika on kulunut tosi nopeasti.
Ensimmäisten päivien jännityksen jälkeen Sofian hoitaminen on ollut
helppoa. Muistin jo miten omien lasten kanssa kävi. Juuri kun aikuinen
luulee löytäneensä päiviin jonkun rytmin niin jo vauva muuttaakin tapojaan
ja taas opitaan yhdessä uusia asioita. Vaarin liikunta on huomattavasti
nopeutunut Sofian opittua konttaamaan. Kotona on niin paljon ihania
tavaroit ja asioita, jotka ovat Sofialta kiellettyjä. Hauska on katsella,
miten Miki-kissa tulee päivä päivältä rohkeammaksi Sofian kanssa.
Hännästä on jo näytekarvat otettu.
Liikenne
Olen jo ajanut molempia autoja. Automaatilla ja vaihteilla. Ei ongelmia
kummankaan kanssa.Vasemmanpuoleiseen liikenteesenkin olen jo sopeutunut.
Mitä joskus yritän kuskinpaikalle väärältä puolelta. Ratti, kun on
vasemmalla, niin kaikki muukin luonnistuu väärinpäin. Liikennesäännöt
ovat onneksi melkein samanlaiset. Oudoin asia on minulle se, että kun
olen kääntymässä vasenmalle (ajattele ajavasi vasenta), minun täytyy antaa
etuoikeus vastaantulevalle autolle, joka on kääntymässä samalle tielle.
Vaarallisinta on kävellä kaupungilla eli pitää muistaa katsoa ensin oikealle.
Syöminen
Liikaa tulee syötyä hyvää Nickin ja Riikan laittamaa ruokaa. Olen minäkin
välillä tehnyt perinteisiä suomalaisia tai oikeammin meidän perheen
Naruskan ruokia. Nickin ja Riikan työajoista ja Sofian nukuttamisen
vuoksi syömme usein vasta 19.30 - 20 alkaen.
Liikunta
Sofian nukuttamisen vuoksi rattaita tulee työnnettyä aika paljon. Aluksi
tuli enenmmänkin. Nyt täällä lämpötilat huitelee yli 25 astetta. Sen
vuoksi olen lyhentänyt päiväkävelyjä. Sofian tulisi muuten liian lämmin
avoimilla pelloilla kun ei ole ainuttakaan varjopaikkaa.
Golf
Parin viikon oleskelun jälkeen ostin käytetyt mailat ja liityin
paikkalliseen golfseuraan kesäjäseneksi. Kenttä on vain reilun kymmenen
minuutin ajomatkan päässä. Useimmiten olen pelannut illalla puolikkaan
kierroksen. Torstaina taas Nickin vanhemmat olivat hoitamassa Sofiaan ja
pääsin pelaamaan aamusta klubin veteraanien kanssa. Olen todella iloinen
siitä, miten ystävällisesti he ovat minut joukkoonsa ottaneet. Heidän
kanssaan ei tarvitse jännittää, mitä vaan itse yrittää enemmän kuin
osaankaan.
Kalastus
Perhokalastusta olen jo parina päivänä Nickin opastuksella harjoitellut.
Eipä ole vielä tärppiä tullut. Eilen oltiin taas Rotoruassa ja nyt pääsin jo lähietäisyydelle. Valitettavasti refleksit olivat vähän liian hitaat enkä saanut kalaa kunnolla koukkuun. Ensi kerralla sitten.
Morjens kaikille
Mauri-vaari
3 kommenttia:
Onpa kiva kuulla, että olet sopeutunut noin hyvin! Eipä silti, että olisin sitä mitenkään epäillyt :-)
Myö täällä taistellaan edelleen jatkuvan lumentulon kanssa, mie kun luulin, et viime vuonna olis ollu paljon lunta, mut taitaa tänä talvena tulla enempi. Eero on jo kovasti hiihdellyt ja sai nyt viikonloppuna uudet luistimet, kohta päästään luistelemaankin.
Terveisiä sinne teille kaikille ja kunnon halaus Sofialle!
t.Elina
Kiva että menee hyvin! Täällä Göteborgissa menee kans. Vähän ongelmia tuottaa jatkuva vaihtaminen kielestä toiseen - ollaan yritetty suomalaisten kanssa puhua keskenämme ruotsia jotta siihen vähän tottuis, ja sitten kun näkee muun maalaisia täytyy vaihtaa lennossa englantiin. Mutta eiköhän se tästä. Kaupunki on tosi helppo ja loppujen lopuks melko pieni, kaikki tarvittavat paikat (koulu, ostoskeskukset ja kahvilat) on kävelymatkan päässä toisistaan. Täältä missä asun mennään sitte ratikalla keskustaan, seki on helppoa.
Terkkuja kaikille! Ajattelin muute ostaa Sofialle ruotsinkielisen lastenkirjan, ni tulis sitte se toinen kotimainenkin opittua. ;D
ps. Huomenna mulla on kesätöistä puhelinhaastattelu Kalevaan ja ens tiistaina Etelä-Saimaaseen! Jännää.
Moro Mauri Ja muut!
Huomasin vasta jokin aika sitten,ettei skypen kautta teille lähettämäni viestit olleetkaan lähteneet!
Kovasti täällä on ajateltu miten teillä (lähinnä vaarilla ja Sofialla) menee ja miten lomailu onnistuu! Lumessa ja pakkasessa ollaan tähän asti tarvottu.
Jammun asia on ollut varsinaista rämpimistä, joten ei vieläkään ole mitään tietoa, mutta toivo elää!
Kovasti terveisiä teille kaikille ja Nickin vanhemmille ja siskolle myös. Hyvää lomailua sinulle!
toivoo Tuija ja Jammu
Lähetä kommentti