sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Pitkästä aikaa kalassa

Emme ole käyneet pitkään aikaan kalassa, ja Nickillä oli jo kova tarve päästä joelle. Emme halunneet ajaa Rotoruaan asti tutuille joille, sillä koulujen lomat alkoivat tänä viikonloppuna ja Rotoruassa on aina näinä aikoina tungosta. Nick löysi lähempää kotia joen, jossa pitäisi olla hyvin kalaa. Otimme siis sinne suunnan lauantai-iltapäiväksi. Joella on myös 4,7 kilsan kävelypolku. Valitettavasti se ei sopinut vaunuille ja kantokassi jäi kotiin. Kalaa oli joessa paljon, mutta valitettavasti yhtään ei tarttunut onkeen. Paikka oli kuitenkin niin mukava, että palaamme sinne takaisin paremmalla ajalla (ja säällä).

Kamera jäi myös kotiin. Nämä kuvat otettu puhelimella. Ei yhtään hullumpia, vai mitä?












Ei kommentteja: