keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Uusi vuosi

Uusi vuosi alkoi täällä helteisissä merkeissä. Nickin siskot Jo ja Tam viettivät juhlaa luonamme. Tamin mukana tulivat tietysti myös Brad sekä tytöt: Maddy ja Layla. Rip oli myös joukon jatkona. Nickin vanhemmat ovat automatkalla Etelä-Saarella.

Maddysta on tosi kivaa olla lypsyllä Nick-sedän kanssa.


Takapihan nuotiopaikka on kehittynyt viime vuodesta. Tuuli on edelleen ongelma, joten puutarhaletku on jatkuvasti käden ulottuvilla. Suunnitelmat paikan kehittämiseksi ovat jatkuvia.




Illan ruokana lammasta ja nautaa. Lampaaseen en tietenkään koskenut, mutta nauta oli tosi hyvää!


Tulella oli kiva viettää iltaa myös pimeän tultua. Väsymys oli kova, mutta saimme juuri ja juuri pidettyä silmät auki puoleen yöhön asti.
Aamulla olimme jo hyvissä ajoin liikkellä kohti Rotoruaa. Nickillä on ollutkova ikävä kalastamista, ja Ripin antamat uudet vavat piti saada koekäyttää. Meidän suosikkipaikka joella oli onneksi vielä vapaana.



Tytöt pystyivät uimaan matalassa rantavedessä, vaikka vesi kyllä oli aika kylmää. Päivä oli tosi kuuma, joten Tam ja Brad saivat hyvin otettua aurinkoa.




Onnellinen kalamies!
Ripin joululahjaksi antama vapa on Joannan ensimmäinen oma perhokalastusvapa. Rip auttoi virittämään vavan ja Nick opetti oikeita otteita.


Minä vietin päivän varjossa lukemalla - kuinkas muutenkaan!


Päivä oli mitä mukavin ja rentouttavin! Loistava alku uudelle vuodelle.
Oikein onnellista vuotta 2010 teille kaikille!


Ei kommentteja: