Nickin vapaa viikonloppu meni totuttuun tapaan sukulaisten parissa. Odotan innolla ensi vuotta, sillä olemme Nickin kanssa sopineet, että tammi-, helmi- ja maaliskuun viikonloput vietetään ihan kahdestaan. Tammikuussa mennään telttailemaan, jos vain ilmat suosivat. Maaliskuussa on valmennuskurssi. Ja eiköhän me jotain kivaa helmikuullekin keksitä...
Mutta tänä viikonloppuna olimme siis Aucklannissa. Nickin siskontyttö täyttää viisi kuun lopulla, mutta synttäreitä vietettiin jo nyt. Jos nämä olivat normaalit lapsen synttäribileet tässä maassa, niin olen iloinen, että muutamme Suomeen ennen kuin lapset menevät kouluun... Synttäreillä oli vieraita yli 50 kun otetaan aikuisetkin huomioon - lapsia oli varmaan noin 30. Onneksi piha on suuri, mutta kun sadekuuro yllätti, täyttyi talo nopeasti!
Lasten viihdykkeeksi oli paikalle hankittu 3 ponia ja pomppulinna. Tämä siis oman trampoliinin lisäksi. No, ainakin lapsilla riitti tekemistä. Tumma poni oli Maddien suosikki, minusta valkoinen oli söpöin. Poneilla oli kauniit juhlakampaukset.
Maddien pikkusisko Layla oli aluksi vähän ujo, mutta hiljainen hetki keinussa Nickin kanssa antoi uskallusta kokeilla myös ponilla ratsastamista.
Lahjoja Maddie sai niin monta, ettei kiinnostus riittänyt kaikkiin. Barbiet olivat ehdottomasti suosikkeja. Mutta onneksi myös meidän vesileikkikalu oli mieluinen. Ilma olisi kyllä voinut olla vähän lämpöisämpi vesileikkejä varten!
Viikonloppuna tuli lunastettua myös lupaus olla tyttöjen luona yökylässä. Illalla kävimme myös katselemassa Aucklannin kuuluisaa joulukatua, jonka asukkaat ovat panostaneet suuresti jouluvaloihin. Olipahan melkoinen pettymys! Olimme autolla liikellä, jotta tytöt pääsisivät myös nauttimaan valoista. Autolla oli tullut paikalle myös tuhat muuta ihmistä, joten jyrkässä ylämäessä oli kiva tehdä mäkilähtöjä parin metrin välein. Meiltä meni yli puoli tuntia vajaan kilsan matkaan! Eikä ne valotkaan olleet niin ihmeellisiä! Tai ehkä ne olivat pettymys kun ei ollut lunta?
2 kommenttia:
Miksei mun synttäreillä ollu koskaan poneja! Oon katkera. :(
No huh mitkä partyt....toivottavasti ite ei tarvii neidille järjestellä kemuja tuossa mittakaavassa...tai siis en usko et järjestetään :). Pistäs Rixu joskus kuvaa itsestäskin, ois niin kiva nähhä siuta ja onko siulla jo masu kuinka kasvanu ;)!!
Terkkuja!
Lähetä kommentti