keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Sukulaiset
Käytiin viikonloppuna sukuloimassa Aucklannissa. Nickin isoisän sisko ja veli oli tulleet vierailulle. Colin-setää emme ole nähneet sitten Nickin isoäidin hautajaisten. Ja Betty-täti ei ole käynyt Pohjois-Saarella Nickin elossaolo aikana. Molemmilla vanhuksilla oli vaikeuksia pitää meidät nuoremman sukupolven edustajat järjestyksessä. Tytöt käyttäytyivät tosi hyvin!
Jo oli käynyt lauantaina koelaulamassa New Zealand Got Talent ohjelman tuottajille. Hänelle selviää vasta 20. päivä pääseekö hän jatkoon. Eli ei mee hommat ihan samalla lailla kuin telkussa näyttää. Pidämme peukkuja Aunty JoJolle.
Tam ja Brad meinasivat ostaa perjantaina viinitarhan uudesta kotikaupungistaan Etelä-Saarella. Mutta huutokaupassa hinta nousi liian korkealle ja kauppa meni ohi suun. Ei heistä olisi viininvalmistajia tullut vaan he olisivat myyneet viinirypäleet muille. Mutta olisi se silti ollut aika siistiä. Miulle ei oo tässä vaiheessa vielä selvillä, mitä suunnitelmia heillä on nyt kun he eivät saaneet tätä viinitarhaa.
Tällä viikolla on Fielddays-maatalousmessut. Toivottavasti sää pysyy selkeänä, että pääsemme sinne koko perheen voimin lauantaina.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti