Meillähän alko epätoivo iskee, kun lapsille ei meinannut löytyä hoitajaa ja miun töihinpaluun päivä läheni lähenemistään. Palasin siis töihin viime viikon keskiviikkona, ja tuntuu kuin en ois poissa ollutkaan. Ainoa asia mikä on muuttunut, on hostellin asukkaat, ja heistäkin puolet on vanhoja tuttuja.
Mutta asiaan. Suomesta paluun jälkeen olimme jo Nickin kanssa alistuneet asiaan, että joudumme laittamaan tytöt päiväkotiin neljänä päivänä viikossa. Torstaisinhan Lynda ja Bruce hoitavat tyttöjä. Onneksi ihan tästä työpaikan vierestä löytyi sopiva päiväkoti, mutta ajatus Anitan laittamisesta isoon ryhmään ei juurikaan houkutellut. Tosin hyvänä puolena paikassa olisi ollut, että olisin voinut käydä imettämässä Anitaa aina ruokatunnilla. Sofiakaan ei ole tottunut isoihin ryhmiin, joten hänenkin sopeutumisensa vähän arvelutti.
Onneksi Au Pair toimistomme pystyi vielä viime minuuteilla tarjoamaan meille saksalaista Katharinaa Au Pairiksi. Katharina on lastensairaanhoitaja, joka on viettämässä välivuotta täällä ja haluaa viettää puoli vuotta Au Pairina. Katharina kävi viime viikolla maanantaina luonamme kylässä ja mieltyi meihin ja me häneen. Olimmekin tosi onnellisia kun Katharina hyväksyi työpaikkatarjouksemme!
Katharina muutti meille lauantaina ja aloitti eilen työt. Nickillä oli puolet päivästä vapaata kovan vesisateen takia, mikä osaltaan helpotti molemminpuolista sopeutumista. Tärkeintä on, että Sofia pitää Katharinasta kovasti ja haluaa Katharinan hoitavan häntä myös äitin ja daddyn ollessa kotona. Oli tosi mukava lähteä töihin tänään, kun Sofia jäi iloisesti vilkuttamaan. Anitallakaan ei liene valittamista. Mutta kovasti miulla on tyttöjä ikävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti