Mikä viikko! Muutto meni keskiviikkona tosi hyvin: muuttomiehet hoitivat hommat rivakasti ja Nalindasta oli suurta apua siivouksessa. Onneksi Sofia oli päivähoidossa! Päivän ainoa takaisku oli tiskikoneen puuttuminen uudesta kodista. Nick sai sängyt valmiiksi iltaan mennessä ja pääsimme kaikki untenmaille uudessa kodissa. Sofia nukkui ekaa kertaa omassa huoneessa eikä herännyt kuin kerran koko yön aikana!
Torstaina oli Nickin eka työpäivä ja mie ryhdyin Sofian kanssa laittamaan taloa kuntoon. Voin kertoa, että illalla oli aika takki tyhjä kun oli koko päivän purkanut laatikoita, pessyt pyykkiä ja samalla pitänyt taaperon tyytyväisenä. Onneksi Sofia oli varsin kiltti, joten sainkin suurimman osan tavaroista paikoilleen.
Torstain ja perjantain välisenä yönä Sofian kuume nousi taas neljäänkymmeneen. Yö oli siis aika levoton, mutta ei auttanut itku markkinoilla, vaan puuhaa piti jatkaa perjantaina. Ai miksi? Kun koko suku oli tulossa kylään lauantaina ja halusin kämpän sitä ennen valmiiksi. Halusin myös astianpesukoneen, joten suuntasimme Sofian kanssa heti aamusta Hamiltoniin ostoksille. Sain sen hyvin takakontissa kotiin, mutta kun Nick otti sen laatikosta huomasimme, että siinä oli iso lommo. Ei kun takaisin Hamiltoniin. Tosin siinä välissä käytin Sofiaa omalla lääkärillä, joka käski pitää tilannetta silmällä, mutta uskoi vielä päällä olevan antibioottikuurin olevan riittävä.
Toisen levottoman yön jälkeen lauantaiaamu oli tosi kiireinen, kun Nickin kanssa viimestelimme tavaroita paikoilleen, veimme muuttolaatikoita kierrätykseen ja teimme ostoksia viikonlopuksi. Puoleenpäivään mennessä ehdimme kotiin juuri ennen kuin ensimmmäiset vieraat saapuivat. Ilma oli tosi ikävä, joten ulos ei ollut mitään asiaa. Sofia oli vielä väsynyt kuumeesta, joten hän vaati lisähuomiota. Nick teki lounasta, vastaili Maddien ja Laylan kysymyksiin ja asensi astianpesukonetta. Pian selvisi, että tämäkin tiskikone oli susi, sillä vedentulo ei loppunut ollenkaan vaan koko keittiä lainehti. Just what we needed! Sitten vielä Bruce onnistui jotenkin sotkemaan vesipumpun, joten Nickillä meni tunti saada vedentulo takaisin normaaliksi. Oli melkein helpotus päästä lähtemään Hamiltoniin lääkäriasemalle, kun Sofian kuume jatkui korkeana. Lääkäri oli tosi hyvä, hälvensi vanhempien huolta, ja antoi Sofialle uuden antibioottikuurin. (Uusi kuuri tuntuu toimivan, ja maanantaiaamuun mennessä kuume oli tällä erää taltutettu).
Tammy perheineen ja Rip jäivät yöksi, Jo vei Grandpan kotiin ja Lynda ja Bruce lähtivät iltaruoan jälkeen. Sunnuntaipäivä oli paljon lauantaita mukavampi: aurinko paistoi ja Nick vei porukat tutustumaan tilaan. Tila on suunnaton ja eläimiä on joka lähtöön: lehmien ja lampaiden lisäksi löytyy hevosia, sikoja ja koiria. Sofian toinen sana onkin Vuh vuh aina kun naapurin koira tulee ikkunan taakse.
Maanantaina oli vielä kansallinen vapaapäivän kuningattaren kruunajaisten muistoksi (jostain syystä päivän nimi on Queens Birthday, vaikka siis juhlitaan kruunajaisten muistopäivää). On ihan erilaista olla Sofian kanssa, kun saa keskittyä pelkästään häneen ilman että tarvitsee samalla yrittää saada tuhat muuta asiaa hoidettua.
Tiistaina Nick oli yhteydessä tiskikonekauppaan, ja kauppias yritti kovasti syyttää meitä molemmista vioista. Onneksi Nick ei suostunut alistumaan, vaan vaati rahoja takaisin. Tänään keskiviikkona vein sitten koneen takaisin, kuuntelin pitkät valitukset, mutta sainkin sainkin rahat takaisin. Tosin shekkinä, jonka kävin kyllä heti vaihtamassa käteiseksi. En luottanut ollenkaan siihen, että shekissä on katetta. Onneksi oli. Huomenna sitten uusi yritys parempi maineisessa kaupassa!
Jossei tuon tiskikoneen kanssa olisi ollut tarpeeksi ongelmia, niin myös netin kanssa on hommat takkuilleet. Meillä täällä korvessa ei voi saada laajakaistaa puhelinlankojen kautta, joten on pakko tyytyä mobiilitikkuun tai millä nimellä sitä möhkyä suomeksi kutsutaankaan. Eikä kenttääkään ole juuri ollenkaan. Tämä olisi kyllä näinkin jo ihan tarpeeksi paha, mutta vaikuttaa siltä että uusi tikku on viallinen. Kone ja tikku lakkaavat kommunikoimasta keskenään aina kun yritän Skypettää. Jos tikku ei vielä tänäänkään toimi uuden asetuksen jälkeen, niin huomenna pitää viedä sekä tikku että kone huoltoon. Jee!
Mutta uusi koti on kyllä aivan ihana. Ja paljon lämpimämpi kuin vanha. Yritän saada viikonloppuna otetuksi kuvia, jotta saan niitä tänne ensi viikolla. Siihen asti bye bye.
2 kommenttia:
Voi, tiedän ja muistan tuon muuttotuskan kun yrittää lasten kanssa saada laatikoita purettua! Toivottavasti Sofia on jo kunnossa ja sairastelut loppuu. Nyt ollaan sitten kaksi laajakaistatonta! Onnea uuteen kotiin!
Paljon Onnea uuteen kotiin!!!
On teillä melkoisessa huiskeessa lähteny uuteen kotiin asettuminen alkuun ja vauhdilla oottekin saaneet tavaroita paikoilleen (tehopakkaus :D).
Toivottavasti nyt riittäis nuo vialliset tuotteet, rasittavaa ajanhukkaa ku saa juosta kaupassa uudelleen ku koneet ei toimi niin kuin pitäis.
Kuvia mielenkiinnolla odotellaan :)! Laita vai fb:hen joskus uutta osoitetta tulemaan.
Halauksin Pilvi
Lähetä kommentti