keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kanat koppiin

Kanojen vapaa liikkuminen loppui viime viikolla. Meitä alkoi ottaa päähän kananpaska oven suussa ja multakylvyt kukkamaassa. Viimeinen tikki oli jatkuva "murtautúminen" puutarhaan ja vasta kypsyvien tomaattien nokkiminen. Tilanteeseen piti saada korjaus - ja nopeasti. Meillä kävi säkä, kun Nick löysi tilalta kaikki tarvittavat rakennusaineet. Rakentamiseen ei mennyt montaa tuntia. Kanat vaikuttavat tyytyväiseltä uuteen ratkaisuun. Kaksi nuorta kanaa tuottavat munan päivässä entiseen malliin - ja nyt munat on helppo löytää. Kukko karkaa kerran päivässä lentämällä aidan yli, mutta kun se ei halua jättää haaremiaan, se pysyy näköetäisyydellä tarhasta. Siis kaikin puolin hyvä ja toimiva ratkaisu!





Tämän viikon toinen hyvä uutinen ja iloinen yllätys on, että meillä yksi ilmaiskanavista näyttää olympialaisia 12 tuntia päivässä. Saan hyvin tyydytettyä lumenkaipuutani katselemalla talviurheilua. Harmi, etteivät suomalaiset ole pärjänneet yhtään paremmin! Kisoja on helppo katsella, kun aika ero Vancouveriin on niin kätevä. Esimerkiksi avajaiset tulivat suorina vain kolmen tuntia sikäläistä aikaa aikaisemmin. Tosin siis meillä oli lauantai-iltapäivä kun Vancouverissa oli perjantai-ilta. Näin viikolla kisojen katseleminen jää töiden takia vähemmälle, mutta viikonloppuisin on telkka kyllä koko päivän auki. Mitähän lajeja ne näyttävät tänä viikonloppuna?

Ei kommentteja: