Kuten on ollut puhetta niin puutarha on ollut talven jäljiltä vähän heitteillä. Alla olevasta kuvasta ei uskoisi, mutta takaseinällä on papuja kukassa. Ne olikin ennen tätä viikonloppua kasvimaan ainoot kasvit, joiden pitikin kasvaa. Rikkaruohoilla ei ois niin väliä, mutta kuten näkyy, niitä riitti.

Ja riittää vieläkin. Lauantaina puuhastettiin puoltoistuntia, ja saatiin 3 petiä puhdistettua. Keskimmäiset rivit jätettiin sunnuntaiks. Rikkaruohot irtos aika helpolla kun maa on niin kosteaa. Oli oikeestaan tosi mukava työntää sormet taas pitkästä aikaa multaan. Nautintoa lisäs, että tuotiin mankka kasvimaan kulmaan ja suomipoppi soi. Oikeassa laidassa pavut, jotka nyt saavat nauttia rikkaruohovapaasta elosta.

Sunnuntaina piti jatkaa töitä, mutta sääennuste petti ja satoi ja tihutti melkein koko päivän. Päätettiin Nickin kanssa että kasvimaata tehdään vaan hyvällä ilmalla, jotta siitä ei tule pakkopullaa. Riittää tässä vielä viikonloppuja. Viime vuonna meni lokakuulle, ennen kuin saatiin ekat kasvit maahan. Sen verran sade hellitti, että saatiin sipulit, purjot ja ekat perunat maahan. Jos kaikki purjot selviää hengissä, niin meillä syödään purjoa joka päivä kesän tullen...


Ensi viikonloppuna työt jatkuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti